torstai 27. kesäkuuta 2013

AKAAN SIPILÄN SUKUSEURAN JÄSENKIRJE
Kärkölässä 24.6.2013

Hyvät sukulaiset!
Tervetuloa kuluvan vuoden sukutapaamiseen, joka pidetään lauantaina 21. syyskuuta Suomen Lasimuseon tiloissa, Riihimäellä. Ohjelmassa on tutustumista suomalaiseen lasiin opastetulla kierroksella. Lisäksi Erkki Sipilä on lupautunut kertomaan Viialan Lasin vaiheista. Lapsille järjestetään omaa ohjelmaa. Ilmoittautumiset sukutapaamiseen 8. syyskuuta mennessä.

Sukutapaamisen yhteydessä pidetään yhdistyksen varsinainen sukukokous, jonka esityslistalla on sääntöjen ajantasaistaminen Sukuseurojen keskusliiton nykyisten mallisääntöjen mukaisiksi. Linkki sääntöehdotukseen löytyy yhdistyksen internet-sivuilta http://akaansipila.blogspot.com. Paperikopion voi pyytää minulta tai sihteeri Mirja Sipilältä.

Sukuseuran hallitus on kevään aikana käynnistänyt eri sukuhaarojen yhteyshenkilöiden kartoittamisen. Yhteyshenkilöiden avulla on tarkoitus tiivistää tiedonkulkua sukuseuran ja eri sukuhaarojen välillä. Lisäksi kevään aikana hallitus on käynyt läpi aiemmin tehtyjä selvityksiä suvun vanhoista haudoista. Myös näistä asioista tarkemmin sukukokouksessa.

Tämän kirjeen liitteenä on nykyinen sukuseuran hallituksen ja toimihenkilöiden kokoonpano ja yhteystiedot. Uusimpana joukossamme on aloittanut uusi rahastonhoitaja Elsi Anttonen. Toivomme mielellämme ideoita ja ajatuksia sukuseuran toiminnan kehittämisestä.

Aurinkoista kesää ja tapaamisiin syyskuussa Riihimäellä,


Mari Raininko
sukuseuran esimies



Tämä kirje on lähetetty sähköpostilla niille sukuseuran jäsenille, joiden sähköpostiosoite on yhdistyksen tiedossa. Muille sukuseuran jäsenille, joiden postiosoite on yhdistyksen tiedossa, kirje on lähetetty postitse. Kirje on myös julkaistu suvun Internet- ja Facebook-sivuilla. Mikäli haluat paperisen version tai päivittää yhteystietojasi, lähetä sähköpostilla pyyntö sukuseuran sihteeri Mirja Sipilälle (mirja.sipila@ovi.com).

Kokoonnumme tänä vuonna lauantaina 21.9.2013 Riihimäen lasimuseoon.
Ohessa päivän ohjelma:
LA 21.9. – 2013 Sukutapaamisen ohjelma
10:00 ilmoittautuminen
10:30 sääntömääräinen sukukokous 2013
12:00 Viialan lasin vaiheita kertojana Erkki Sipilä
13:00 lounas
14:00 lasimuseon opastettu kierros
15:00 vapaata tutustumista Lasimuseoon

Sukutapaamisen osallistumismaksu on €20 / henkilö sisältäen pääsymaksun lasimuseoon, tervetuliaisjuoman ja lounaan sekä opastetun kierroksen. Alle 18-vuotiaat maksutta sukutapaamiseen ja lounaalle. Maksu suoritetaan paikan päällä Riihimäen lasimuseolla sukuseuran ilmoittautumispisteessä.

Tänä vuonna lapsille on järjestetty omaa ohjelmaa. Lasten ohjelma järjestetään, jos ilmoittautumispäivään 8. syyskuuta mennessä 10 lasta ilmoittautunut mukaan.
10:00 Ilmoittautuminen
10:30 ”Ilves-opastus” lapsille (30-60 min), jossa ilves esittelee museon sadunomaisesti lapsivieraille
13:00 Lounas
13:00 Kokoustila on varattu omatoimista piirtämistä tai leikkimistä varten
-14.30

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 8. syyskuuta 2013 sukuseuran sihteerille: Mirja Sipilä, Kasavuorentie 22 F 42, 02700 Kauniainen tai sähköpostitse osoitteeseen mirja.sipila@ovi.com.

Kokouksessa päätetään vuoden 2013 jäsenmaksu, jonka voi maksaa kokouksen jälkeen paikan päällä tai myöhemmin pankkiin Nordea FI60 1228 3000 0308 07 / Akaan Sipilän sukuseura.

Tulo-ohjeet Riihimäen lasimuseoon: http://sdrv.ms/17Fsshb
Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23, 11910 Riihimäki

Riihimäen paikallisliikenteen vuorot 2 ja 2A rautatieasemalta lasimuseolle. Kesäaikana liikennöinti ainoastaan ma-pe. Tarkista syksyn aikataulu lähempänä sukutapaamisen ajankohtaa.
http://www.ventoniemi.fi/taulu_25.php
Jos tarvitset kuljetusta Riihimäen rautatieasemalta, ilmoitathan asiasta ilmoittautumisen yhteydessä.

Ajankohtaista Riihimäen lasimuseossa
Lähde: Riihimäen lasimuseo, http://www.suomenlasimuseo.fi

Lasimuseon perusnäyttely
Lasimuseon ensimmäisessä kerroksessa esitellään lasin varhaisvaiheita sekä lasinvalmistusta ja -menetelmiä; lasinpuhallusta, koneellista valmistusta sekä mm. pintakoristelutekniikoita. Toisen kerroksen design-salissa kerrotaan suomalaisen lasimuotoilun historia sekä esitellään anonyymiä suomalaistuotantoa.

Nuutajärvi 220 vuotta (15.2.-31.12.2013)
Suomen lasimuseo kunnioittaa Nuutajärven 220 merkkivuotta teemaopastuksilla museon perusnäyttelyssä ja erikoisnäyttelyssä Vanhaa suomalaista lasia 1700- ja 1800-luvulta.

TAPIO WIRKKALA (17.5.-31.12.2013)
- lasin ja hopean runoilija
Keräilijöiden pitkään toivottu näyttely Tapio Wirkkalan suunnittelemista taidelasi- ja hopeaesineistä avautuu Suomen lasimuseossa! Näyttelyn suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Vanhaa suomalaista lasia 1700- ja 1800-luvulta (15.2.–31.12.2013)
Vanhan lasin aika voidaan katsoa päättyneeksi 1800-luvun lopussa, jolloin lasiteollisuus Suomessakin siirtyi suurteollisuuden aikakauteen Iittalan ja Karhulan lasitehtaiden aloitettua toimintansa. Suomi oli viimeisiä kolkkia Euroopassa, joissa lasia alettiin valmistaa. Suomen ensimmäinen lasitehdas perustettiin Uuteenkaupunkiin vuonna 1681. Valtaosa näyttelyn esineistä kuuluu arkkitehti Markku Annilan keräämään kokoelmaan.

Mafka & Alakoski: "Kulta-aika" (7.6.-1.9.2013)
Lasitaiteilijoiden Marja Hepo-ahon ja Kari Alakosken yhteisnäyttely Suomen lasimuseossa. Esineet ovat ensi kertaa näytteillä Suomen lasimuseossa. Näyttely kertoo groteskia tarinaa näkyjen ja muistojen kaltaisista hetkistä. Teemassa näkyy vahvana kolikon kääntöpuoli ja kultareunusten haikeat vivahteet.

Lähellä myös
Suomen metsästysmuseo
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki, http://www.metsastysmuseo.fi/
Ajankohtaista Suomen metsästysmuseossa
Vuoden luontokuvat 2012 (3.9. – 29.9.2013)
http://www.vuodenluontokuva.fi


Ei kommentteja: