Jäsenkirje 1/2016

AKAAN SIPILÄN SUKUSEURAN JÄSENKIRJE 1/2016
Kärkölässä, 10.2.2016

Hyvät sukulaiset!

Tervehdys sukuseurasta. Uusi vuosi on päässyt hyvin käyntiin, joten tässä hieman sukuseura-kuulumisia.
Viime kesän neljännesvuosisadan toimintaa juhlistava sukutapaaminen järjestettiin lauantaina
6. kesäkuuta.


Juhlavuoden kunniaksi risteilimme hämäläisissä järvimaisemissa Hopealinja-vesibussilla Hämeenlinnan Aulangolta Hattulaan Lepaan kartanolle, jossa ruokailimme ja kuulimme oppaan esittelyn kartanon vaiheista historiasta nykypäivään. Ohjelma päättyi Lepaan viini- ja puutarhamyymälään, josta oli bussikuljetus takaisin Aulangolle. Tapahtuma oli varsin suosittu. Osallistujia oli yhteensä 56 henkilöä ja mikä ilahduttavinta, joukossa oli kaiken ikäisiä osallistujia. Tarkemmin sukutapaamisen antiin voit käydä tutustumassa sukuseuran kotisivuilla, jotka löytyvät osoitteesta http://akaansipila.blogspot.fi/ .

Sukutapaaminen Lepaan kartanolla 6.6.2015.

Ensi kesän sukutapaaminen järjestetään sunnuntaina 12. kesäkuuta Espoossa. Sukumme jäsen, toimittaja ja kirjailija Jarkko Sipilä on lupautunut kertomaan siellä työstään ja kirjoistaan. Tapaaminen järjestetään Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa, jossa on esillä myös mm. Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin töitä. Ohjelmasta tarkemmin loppukeväästä lähetettävässä jäsenkirjeessä, mutta varatkaa ajankohta jo kalenteristanne. Sukutapaamisen yhteydessä pidetään yhdistyksen varsinainen sukukokous.

Sukuseuran kotisivuilla on julkaistu muutama mielenkiintoinen kirjoitus. Jorma Sipilä on tutkinut suvun kantatilalle Akaaseen 1800-luvun alussa leskeksi jääneen Kaisa Yrjöntyttären puolisoksi tulleen Heikki Antinpoika Björnklon taustoja. Risto Sipilän avustuksella kotisivuilta löytyy myös katkelma edesmenneen Martti Sipilän muistelmista, jossa hienosti kuvataan 1910-luvun loppupuolen yrittäjyyttä Viialan alueella.

Tiedoksi vielä myös; sukuseuralle on hankittu pöytäviiri, jonka kuva ohessa. Viiri tulee ennakkomyyntiin loppukeväästä. Myös tästä kerrotaan tarkemmin seuraavassa jäsenkirjeessä.

Sukuseuran pöytäviiri

Tämän kirjeen liitteenä on maksulomake, jolla voitte suorittaa kuluvan toimikauden 2015-2016 jäsenmaksun 7 euroa. (FI60 1228 3000 0308 07/ Akaan Sipilän sukuseura. Jäsenmaksu: €7. HUOM! Viestiosaan etunimi ja sukunimi, kaikkien jos useampi henkilö.)

Jos teillä on ajatuksia tai toiveita liittyen sukuseuran toimintaan, toivomme että olette yhteydessä meihin hallituksen jäseniin. Yhteystietomme löytyvät tämän kirjeen toisesta liitteestä.

Onnekasta alkanutta vuotta!


Mari Raininko
puheenjohtaja

Mirja Sipilä
sihteeri



Tämä kirje on lähetetty sähköpostilla niille sukuseuran jäsenille, joiden sähköpostiosoite on yhdistyksen tiedossa. Muille sukuseuran jäsenille kirje on lähetetty postitse. Kirje on myös julkaistu suvun Internet- ja Facebook-sivuilla. Mikäli haluat paperisen version tai päivittää yhteystietojasi, lähetä sähköpostilla pyyntö osoitteeseen akaansipila@outlook.com. Sihteerille voi myös ilmoittaa, jos ei enää halua sukuseuran postia.


Akaan Sipilän sukuseuran
• Kotisivut: http://akaansipila.blogspot.fi/
• Facebook-ryhmä: Hei Me Ollaan Sukua – Akaan Sipilät
• Sähköposti: akaansipila@outlook.com


Lue lisää...

Uusi isäntä taloon vuonna 1802: Heikki Andersin-/ Antinpoika Björnklo

Jouluaattona vuonna 1800 Akaan Sipilän suvun kantatilan isäntä oli kuollut. Taloon tarvittiin uusi isäntä leskeksi jääneen Kaisa Yrjöntyttären puolisoksi. Uusi isäntä löytyi Sääksmäen Jutikkalasta: Heikki Antinpoika. Kaisa Yrjöntytär ja Heikki Antinpoika Björnklo saivat kaksi lasta: Heikki Heikinpojan (s. 1807), joka jäi pitämään kantatilan taloa Akaaseen sekä Greta Liisan (s. 1804). Greta muutti Urjalaan ja hänen poikansa, eli Kaisa Yrjöntyttären ja Heikki Antinpoika Björnklon tyttärenpoika on sukumme U-haaran Taulu U1 - Juho Heikki Kustaanpoika.


Jorma Sipilä on selvittänyt Heikki Antinpojan taustoja. Oliko talon uuden isännän isä Jutikkalan kartanon omistaja?



HEIKKI ANDERSIN- /ANTINPOIKA BJÖRNKLO


Heikki Antinpoika Sääksmäen Jutikkalasta vihittiin Sipilän eli Pormestarin talon leskeksi jääneen emännän Kaisa Yrjöntyttären kanssa 1.7.1802. Kaisan edellinen aviomies oli Antti Mikonpoika Urjalasta. Hän oli Loukeelan kylän Seppälän talon poika. Vihkiminen oli suoritettu 1786. Antti oli kuitenkin kuollut 24.12.1800. Pariskunta oli lapseton. Kaisan vanhemmat, Yrjö Yrjönpoika ja Pirkko Pietarintytär elivät vielä, mutta talo oli luovutettu Antti Mikonpojalle ja Kaisalle vuonna 1792. (Samana vuonna, jolloin vuokratila oli lunastettu perintötilaksi!)

Taloon tarvittiin siis uusi isäntä ja tämä siis oli Heikki Antinpoika Jutikkalasta.

Suomen Sukututkimusseuran HisKi- hakemiston mukaan Heikki oli syntynyt 13.1.1770 Sääksmäen Jutikkalassa (jatkossa ykkönen on hävinnyt ja syntymäpäivä on merkitty 3.1.1770 tai pelkällä vuosiluvulla 1770) ja kastettu 15.1. Isän kohdalla on merkintä ”okänd Henrik” ja Äiti on Anna Henriksdotter, siis Anna Heikintytär. (Kirkon kirjat kirjoitettiin ruotsiksi ja suomalaiset nimet kirjoitettiin samoin ruotsiksi aina vähän sen mukaan miten pappi sen kuuli).

Seuraavat merkinnät löytyvät Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen (SSHY) sivuilta, joihin on tallennettu digitaalisina suurin osa Suomen seurakuntien rippikirjoja. Sääksmäen Seurakunnan rippikirjasta vuosilta 1780-1785 sivulta ”Judikala Alodial Säteri, Herskapen” eli Jutikkalan Säteri, Herrasväki (palkolliset, torpparit jne olivat omilla sivuillaan). Tällä sivulla on vain kaksi nimeä: Luutnantti Anders Blåfield s. 1739 ja Henrik oäkta, siis avioton, ja syntymävuosi: 1770.

Seuraavassa rippikirjassa 1876-1780 ltn myöh. kapteeni Anders Blåfield on naimisissa, vaimo on Henrika Sofia Löfving ja Heikki on siirretty palvelusväen sivulle merkinnällä ”dreng Henrik oäkta”.
Ajallisesti seuraavassa rippikirjassa 1792-1797 Heikki on edelleen palvelusväen sivulla, mutta merkintä on” dreng Henrik Andersson o.ä.”. Hänestä on siis tullut Heikki Andersin- tai Antinpoika!
Viimeisessä Jutikkalan ajan rippikirjassa 1798-1803 on merkintä ”Henrik Andersson o.ä. Biornklou”. Akaan seurakunnan rippikirjassa tämä mystinen lisänimi esiintyy vasta vuonna 1821 muodossa Björnklo.

Yllä olevan perusteella tulee väkisinkin mieleen ajatus, että Heikki Antinpoika Björnklon isä on Jutikkalan kartanon omistaja, kapteeni Anders Blofield. Vuoden 1792 rippikirjamerkintä Henrik Andersson o.ä. on minusta yhtä kuin isyyden tunnustaminen (syntyneet-luettelon ”okänd Henrik” on ehkä otettu äidin isältä paremman puutteessa).

Heikin äiti Anna Heikintytär vihittiin vuonna 1777 renki Juho Erkinpojan kanssa.

Kaisa Yrjöntytär ja Heikki Antinpoika Björnklo saivat kaksi lasta: Greta Liisan, s. 4.5.1804 ja Heikki Heikinpojan s. 1.2.1807. Heikki Antinpoika Björnklo kuoli vuonna 1824. Pormestarin eli Sipilän taloa piti leski Kaisa kuolemaansa vuonna 1829 asti. Poika Heikki Heikinpoika on merkitty isännäksi vuodesta 1832 alkaen.

Blåfieldin suku omisti Jutikkalan vuodesta 1729 vuoteen 1872. Ensimmäinen oli luutnantti Henrik Blåfield, joka tuli silloin taloon vävyksi ja vihittiin edellisen omistajan Gustaf von Birkholtzin tyttären Eva Katariinan kanssa. Henrik kuoli vuonna 1749, jonka jälkeen leski piti tilaa vuoteen 1768 asti. Perikunta omisti tilan sen jälkeen, mutta heidän poikansa, yllä mainittu kapteeni Anders Blåfield lienee käytännössä omistanut sen siitä lähtien, mutta virallisesti vuodesta 1784. Anders Blåfieldin avioliitto Henrica Sofia Löfvingin kanssa oli lapseton. Omistus siirtyi Andersin veljen Otto Blåfieldin pojalle Carl Johanille vuonna 1806. Tämä kuoli vuonna 1834. Leski Aurora Frederika von Ramsay piti tilaa kunnes poika August Frederic Reinhold Blåfield tuli isännäksi 1854. Augustin veli Robert Gustav Ivar Blåfield tuli isännäksi 1870 mutta tila oli ylivelkaantunut ja se myytiin pakkohuutokaupassa vuonna 1872.

Tänään Jutikkala käsittää vain kartanon rakennukset ja ympäröivän puiston, joita ylläpitää sitä tarkoitusta varten perustettu säätiö.



Jorma Sipilä
9.2.2016


Lue lisää...

Viialan yrittäjiä ja ammatinharjoittajia 1910-luvulla

Edesmenneen Martti Sipilän muistelmissa kuvataan tarkasti 1910-luvun loppupuoliskolta eri alojen yrittäjiä Viialassa.


Ote prof. Martti Sipilän muistelmista

Maanviljelijöiden osuus väestöstä oli Viialassa suhteellisen pieni. Siellähän oli saha, lasitehdas ja muitakin tehtaita.

Yrittäjiä ja ammatinharjoittajia

Kertomani koskee sitä aluetta, johon tutustuin käydessäni alakoulua kahden kilometrin päässä Varrasniemestä rukoushuoneella. Kun varsin monen silloisen yrittäjän lapset olivat minun ikäisiäni ja siis koulu- tai luokkatovereita, kiinnitti huomiotani luonnollisesti myöskin se, mitä heidän vanhempansa elatuksenaan tekivät ja millä leipänsä ja särpimensä ansaitsivat.

Hirsikankaalta päin tultaessa ensimmäinen asumus oli Järvisen lasitehtaalaisen, jonka vaimo oli hieroja Järviskä. Hän oli hyvä ja puhelias hieroja, jolle ympäristö antoi hieromistyötä. Siihen aikaan oli hierominen verrattain yleistä. Keskellä Varrasniemen kylää, Penttilän silloisten riihien vieressä, johon sittemmin rakennettiin Serkolan ja Knuutin autotalli- ja korjaamorakennus, oli ajuri Johanssonin asunto ja talli. Hevosellaan hän suoritti kaikenlaisia kuljetuksia. Hänen poikansa Arvo Haapalehto oli nykyaikaisen termin mukaan metsuri, joka teki metsätöitä ympäristön taloissa ja kauempanakin kävellen kirves kädessä ja saha kainalossa.

Kotonani Sipilän talossa oli maatalouden harjoittamisen rinnalla Jumusen rannassa tiilitehdas, jos sitä tehtaaksi voi sanoa. Toiminta tapahtui siten, että talvella ajettiin hiekkaa kolmella hevosella neljän kilometrin päästä, läheltä Haanojan kylää, sekä puunrunkoja Hirsikankaalta. Tiilisavea kerättiin tai siirrettiin hevosrattailla läheiseltä pellolta, jossa oli hyvää tiilisavea. Ympärille muodostui lammikoita, joita osittain tasoitettiin uudelleen pelloiksi.

Tiilien valmistus tapahtui siten, että savi ja hiekka sekoitettiin puulieriössä massaksi. Tämä tapahtui hevoskierrolla, jossa minäkin poikasena monena vuonna olin hevosta ajamassa. Valmis tiilimassa kärrättiin kuivausladon keskikohdan vieressä olleelle lavapöydälle. Siinä oli kaksi tiilenlyöjää, yleensä suutari Samuli ja Taavetti Tanni Haihunkoskelta. Tiilet muotteineen kannettiin kuivumaan laudoille pitkään latokehikkoon. Ladossa ei ollut seiniä, joten ne melko nopeasti kuivuivat. Kuivatut tiilet kärrättiin tiiliuuniin, jossa ne poltettiin hyviksi uunitiiliksi. Sitten ne aikanaan myytiin ja vietiin talviaikana rakentajille Viialaan, Toijalaan ja Sääksmäen Metsäkansaan. Tämä oli senaikaista maatalouden sivuansiotoimintaa.

Sipilän maalla oli muutakin yritystoimintaa. Teurastaja Peltosen Preetrikki (Fredrik) osteskeli teurasvasikoita ympäristökylistä, kantoi ne selässään, tai toi käsiottamalla kotiinsa, teurasti ja myi lihat ja nahkat edelleen. Sipilän maalla asui myös suutari Samuli, Samuli Vehmas, joka kävi myös talosta taloon tilattuna suutarina tehden aikuisille ja lapsille hyviä kenkiä.

Edelleen Sipilän maalla asui kalastaja Sulo, ja myöhemmin kalastaja Kolari, joka talvella päivittäin hiihteli viidennumerolle saakka.

Tien vieressä Viialaan päin mentäessä Kulkumäellä työskenteli suutari Juho Aalto, taitava saapas- ja kenkämestari, jolta kauempaakin tilattiin hienoja saappaita. Tien toisella puolella asui luotsi Matinheimo (entinen Mattsson), jonka emäntä oli taitava kokki. Tämä perhe piti kesäisin jatkuvasti kesävieraita.

Naapurissa toimi puuseppä Akseli Tanni. Tannin emännän harrastuksena oli vuosikymmeniä Varrasniemessä pyhäkoulun pito. Niitä hän piti yleensä kylän eri taloissa mutta myös kotonaan.

Näin ollen voidaan havaita, että Varrasniemessä oli monenlaista ahkerointia, joka palveli kehittyvän Viialan yhdyskunnan tarpeita. Tämä näkyy vielä paremmin siirryttäessä lähemmäs Viialan keskustaa Haihunkoskelle.

Tällöin ensimmäisenä vasemmalla puolella oli kiviurakoitsija Maijala, tarmokas ja taitava yrittäjä, joka teki kivijalkoja rakennuksiin, tierumpuja ja myös kivisiä kilometripylväitä, jotka niihin aikoihin tulivat käyttöön puisten tolppien tilalle. Maijalan oppipoika oli Kallioinen, joka Maijalan jälkeen vaikutti pitkään Viialassa samalla alalla. Hän teki muun muassa minulle isotöisen kivijalan kesäasuntooni Soukkoon vuonna 1950. Kivimiehet louhivat metsien kallioista kivet, ja taitavasti tekivät kestävän perustuksen.

Maijalan jälkeen olikin sitten useita hevosyrittäjiä. Urjalasta tullut Suomi, naapurinaan Ranta ja tien toisella puolella oli Salo. Kaikilla heillä oli talli ja hevonen ja he suorittivat Viialassa kaikenlaista ajoa, tavaran siirtoa asemalta kauppoihin, ripojen ajoa sahalta ja kaikkea, jota nyt tekevät kuorma-autoilijat.

Haihunkoskella oli myös pyykkäri ja silittäjä, joka teki miesten paitojen kaulusten tärkkäystyötä. Niihin aikoihin käytettiin paljon tärkättyjä paitoja ja kauluksia, kuten vanhoista valokuva-albumeista voi havaita.

"Porjarin mäellä" Rasin kansakoulua vastapäätä oli useita palvelualan ihmisiä, joista tunsin vain rajasuutari Taavetti Tannin.

Kansakoulun vieressä oli sitten suutari Härmä, joka emäntänsä kanssa piti myös leipomokauppaa. Se oli Varrasniemestä tultaessa ensimmäinen kauppa, ja kun kaupan oven avasi, oven vanhanmallinen kello mukavasti kilahteli ja kauppias tiesi tulla kaupantekoon.

Härmän vieressä oli Lahtari-Laakson kauppa, liha- ja nisukauppa. Laakso teurasti eläimiä ja myi lihaa paitsi kaupassaan myös Viialan ja Toijalan toreilla.

Seuraava yritys oli Nahkuri Lehtosen nahkuriliike parkkitiinuineen ja kaikkineen. Lehtosen Ensi-tytär ja hänen miehensä Yrjö Toivonen olivat pitkään mukana monissa riennoissa.

Sitten olivat Haihunkosken kolme myllyä. Ensimmäisen juovan (uoman) päällä oli "Lahoon mylly" - lahkon mylly. Se oli myllylahkon omistama ja täydessä käytössä ollut mylly, jota palkattu mylläri hoiti. Myllylahkoon kuuluivat Varrasniemen ja Haihunkosken talot sekä Kuorttilan yksinäistalo. Varrasniemen talot olivat siis Mustila, Penttilä, Sipilä sekä Seppälän virkatalo eli puustelli. Haihunkosken talot olivat Iso-Rasi, Serkola ja Harkki, viimemainittu Akaan Höyrysahan omistuksessa, sekä kunnan kansakoulua varten ostama Vähä-Rasi. Myllyssä kukin talo jauhatti viljansa. Lahkolla oli myllypirtti, jossa mylläri asui ja siellä jauhattajat saivat odotella jauhatusvuoroaan.

Keskimmäisen kosken uoman päällä oli Pappilan mylly, joka kuului Akaan pappilalle ja jossa kirkon keräämät verojyvät jauhettiin.

Kolmannessa haarassa sijaitsi Viialan kartanon mylly, mutta sen käyttöoikeudet oli ostanut tarmokas yrittäjä K. T. Järvelä. Hän rakensi myllyn viereen sahan, jossa myös talolliset saivat sahata ja sahauttaa omat tukkinsa kotitarpeikseen. Järvelä toimeliaana miehenä rakensi myös sähkölaitoksen ja jouluksi 1917 saivat viialalaiset oman sähkövalon ja myös sähkövoiman vesipumppuihin, puintitöihin ym. Sähkövoimaa ei kuitenkaan ollut riittävästi, niin että tilojen oli viljan puinti sovitettava vuoropäiviksi.

Kosken alapuolella oli vielä Nurmisen päresirkkelisaha, jossa rakentajat saivat tehdä kattopäreensä. Jossakin siinä sahalla ja lasitehtaalla varmasti oli myös Viialan ensimmäinen kansakoulu viime vuosisadan lopulla. Keskuksessa oli myös meijeri, mutta sen toiminnasta ja omistuksesta minulla ei ole tietoa.

Koulutieni varrella oli myös Salmisen sepän paja, joka oli tärkeä toimintapaikka ja koululaistenkin mielenkiinnon kohteena. Seppämestari kisälleineen olivat arvostettuja ja tärkeitä maanviljelijöiden työkalujen ja koneiden korjauksessa sekä hevosten kengityksessä. Sielläkin piti paikkansa, että ”seppä syöpi selvän leivän ja selvemmän sepän emäntä”.

Koulumme vieressä asui myös ompelija, emäntä Lahti, joka teki ainakin lasten vaatteita. Minullekin hän ompeli parit vaatteet. Lahden emännällä oli kaksi poikaa, Sakeus ja Aimo. Aimosta, joka nuorena kävi lasitehtaalla töissä, tuli Suomen tunnetuin aseiden keksijä. Ensin hän kehitti Suomi-konepistoolin ja sitten useita erilaisia aseita. Alkuoppinsa ja ideansa hän sai sotaväessä pioneerien asepajalla.

Viljelijät myivät myös tuotteita tiloiltaan. Maitoa myytiin aamuin illoin kotoa – vanhanaikaista maitoa! Pääosa maidosta vietiin kuitenkin meijeriin. Kotoa myytiin myös leipiä ja perunoita. Heiniä vietiin hevosella Tampereen torille silloin kun sitä jäi yli oman karjan tarpeen.

Kylästä kylään kulki monenlaisia myyjiä. Vainoniemen poika, vanhanpuoleinen liikuntavaivainen, kulki talvella vesikelkalla ja suvella käsirattaita lykäten, poikkesi taloihin, avasi yhden tai kaksi puista tehtyä monikerroksista laatikkoa ja levitti ne lattialle niin, että tavarat olivat kaikki nähtävissä. Sitten hän luetteli hartaakseen näin: "Lankarullia on, neuloja on, kuminauhoja on, rotanmyrkkyä on, pastilleria on".

Tervakauppiaita kulki kesällä. Heillä oli hevoskärryillä tervatynnyri, josta ostajan astioihin hanasta annettiin tervaa. Terva tuotiin Vesilahden peräkulmilta, mutta myös Tampereen takaa syrjäkulmien tervanpolttajilta. Tervaa käytettiin rekiin, jalkineisiin ja monenlaisiin muihin tarkoituksiin.

Mielenkiintoinen oli myös suutarimestari Emil Aaltosen äiti, joka suuripyöräisillä lastenvaunujen tapaisilla kärryillä kuljetti ja myi poikansa verstaan leveäkärkisiä sandaaleja ja kenkiä. Ei kai hänen olisi tarvinnut kaupalla käydä, olihan suutarimestarilla, tulevalla vuorineuvoksella, jo silloin useita kisällejä.
Kylällä kulki myös tottuneita kaupustelijoita, jotka myivät hienojakin kankaita sekä toisinaan vienankarjalaisia kulkukauppiaita, ”laukkuryssiä”.

Lue lisää...