sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Ari Kontrolle Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön Vuoden URAteko –palkinto


Marttilan sukuhaaraan kuuluvan kotitalouden lehtori Maija Kontron o.s. Retulainen (sukutaulu 6020, sukukirja s. 85) aviomies Ari Kontro on tehnyt mittavan työn Sotkamon urheilulukion rehtorina.

Sotkamo-lehti uutisoi tiistaina 20. joulukuuta 2011:

Ari Kontrolle Vuoden URAteko –palkinto
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) jakoi viime torstaina Suomen urheilumuseossa pidetyssä tilaisuudessa 89 urheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2011-2012.

Tilaisuudessa jaettiin myös neljättä kertaa Vuoden URAteko -tunnustuspalkinto. Palkinto myönnetään merkittävistä ja uutta luovista ratkaisuista urheilijoiden opiskelumahdollisuuksien edistämiseksi. Tuhannen euron tunnustuksen sai Sotkamon lukion rehtori Ari Kontro.

”Ari Kontro on tehnyt hienon työuran Sotkamon urheilulukion rehtorina. Hän on ollut keskeisin henkilö alueen urheilun ja opiskelun yhdistämisessä ja kehittymisessä nykyiselle tasolle. Hänen tekemisessään on aina näkynyt, että koulu rakentuu opiskelijoiden tarpeesta ja urheilijoiden tarpeita aidosti ymmärretään. Ajan hermolla eläminen ja jatkuva kehittäminen kuuluvat Arin toimintatapoihin. Hän on menestyksekkäästi ollut mukana kehittämässä kansallista urheiluoppilaitosjärjestelmää nykyiselle tasolle ja Sotkamon kansainvälinen IB-tutkinto urheilijoille on ainutlaatuinen koko maailmassa”, tiivisti URA-säätiön asiamies Jari Savolainen Kontron saavutuksia.

Kaikkiaan 89 huippu-urheilijaa sai apurahan 330 hakijan joukosta. Opiskeluapurahan saajat edustavat kesä- ja talviolympialajeja ja vammaisurheilua yhteensä 33 lajiliitosta.

Saajia ovat muun muassa olympiamitalistit Pirjo Muranen ja Jaakko Tallus sekä taitoluistelun arvokisamitalisti Susanna Pöykiö.

Opiskeluapurahan suuruus on porrastettu koulutusasteen mukaan. Korkeakouluissa opiskelevilla apuraha on tällä hetkellä 1 600 euroa. Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla 1 300 euroa ja ammattitutkintoa suorittavilla 800 euroa. Nyt jaettu opiskeluapurahojen kokonaissumma nousi yli 135 500 euroon.

- - -

Onnittelut Ari Kontro!
Lue lisää...