sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Sukulaisia esittelyssä: Jouko Sipilä




Sukulaisia esittelyssä -sarjassamme Kirsti Taattolan haasteeseen ja näin sukuseuran kysymyksiin vastaa Jouko Sipilä.



1. Esittele itsesi
Olen Jouko Sipilä, syntynyt Helsingissä vuonna 1970, Kari ja Marja Sipilän poika ja kirjailija-journalisti Jarkon pikkuveli. Noin kymmenen vuoden työskentelyn jälkeen New Yorkissa ja Lontoossa, olemme perheen (vaimo-Kim, Anna-Maya, 7, ja Marko, 5) kanssa jälleen asettuneet USAssa Minneapolis, Minnesotan esikaupunkialueelle. Kim on täältä kotoisin. Olin täälläpäin jo vaihto-oppilaana 80-luvulla. Isän ja äidin muutettua USA:an töihin, minun oli helppoa tulla tänne opiskelemaan. Valmistuin täällä kahdesta yliopistosta, ensin St. Cloud State Universitysta (B.Sc), jossa tapasimme Kimin kanssa, ja sen jälkeen suoritin University of Minnesotassa MBA-tutkinnon.


Opiskelun jälkeen olen ollut viitisentoista vuotta pankki- ja vakuutusalan rahoitus- ja sijoitustehtävissä eri rahalaitoksissa, viimeiseksi Barclays Capitalissa New Yorkissa ja Lontoossa. Työpäivät niissä tehtävissä olivat yleensä 12-14 tuntia, eikä perheelle jäänyt valitettavasti paljon aikaa. Siksi päätin lopettaa rahoitusalan tehtävät ja siirtyä New Yorkin ruuhkista ja stressistä rauhallisempiin maisemiin. Nyt mietin seuraavia hommia, joista yksi on pienkustantamon perustaminen nimeltään Ice Cold Crime, LLC, joka tulee julkaisemaan suomalaisia dekkareita englanniksi. Yhden mahdollisen kirjailija-asiakkaan olen jo keksinyt. Muutakin on vireillä, mm. yliopistoon on jo kyselty luennoimaan.


2. Mitä odotat sukuseuralta?
Tietoa suvun historiasta ja merkittävistä sukulaisista. Miten kaukosukulaiset voivat pitää yhteyttä Suomen sukulaisiin tai toisiin "kauko"sukulaisiin. Voisiko sukuseura avata facebook.com- tai myspace.com- tyylisen ryhmän omien sivujensa lisäksi tai osaksi niitä? Sukulaismatrikkeli on hyvä juttu, mutta se ei ole ihan päivän tasolla eikä se ole arkipäiväinen kontaktipinta.


3. Kerro jokin Sinulle tärkeä sukuun liittyvä muisto
Käärmeet ja savusauna Martti-vaarin mökillä Viialassa Soukossa. Muuten poikani Markon kolmas nimi on Martti eli sama kuin Karin isällä.

En malta olla mainitsematta toisena muistoina valitettavaa hyökkäystä World Trade Centeriin, jonka sattuessa olin Manhattanilla ( mutta en WTC:ssä ). Tunne oli hirveä, kun TV:stä toimistossa näki, mitä tapahtuu, mutta kun ei alkuun tiennyt, mitä todella oli tapahtunut, oliko kemiallisia- tai biologisia-aseita jne. Kerroin näistä Manhattanin kauheista tunnelmista MTV3:n uutisiin Jarkon soitettua minulle. Olin silloin pitkän odotuksen jälkeen onneksi jo poistumassa Manhattanilta kotiinpäin esikaupunkiin laivalla, mutta koko kauheus savupilvineen oli silmieni edessä. Se uutisointi oli kuulemma sukulaisille helpotus, kun ääneni kuului ja selvisi, etten ollut jäänyt uhriksi.


4. Mitä päiviisi / viikkoosi kuuluu?
Päivät ovat menneet uuden firman perustamiseen, talon ja lasten hoitamisessa, sekä, no, onhan sitä nyt hieman golfiakin tullut pelattua. "Muutaman" vuoden tauon jälkeen on taas tullut alettua kuntoilu ja painon vähentäminen alle sataan kiloon! Täällä oli myös kansainvälinen päivä, jossa olin esittelemässä Suomea. Pidän myös yhteyksiä laajaan verkostoon. Suomeen olemme yhteydessä netissä Skypen ja sähköpostien avulla. On hienoa, että Jarkonkin lapset puhuvat hyvää englantia, jolloin serkuksetkin voivat ehtiessään seurustella.


5. Kerro harrastuksistasi/saavutuksistasi!
Harrastuksiani ovat golf, koripallo ja laskettelu. Golfissa tasoitukseni on siinä 15 paikkeilla ja kaikkein hauskinta on Kari-isäni päihittäminen. Pelaamme yhdessä pari kertaa vuodessa joko kesällä Suomessa käydessämme tai sitten Marjan ja Karin ollessa kanssamme maailmalla. Pelipaikkakunnat ovat vaihdelleet Suomesta Minnesotaan, Espanjaan, Portugaliin, New Yorkiin, Connecticutiin, New Jerseyhin, Floridaan, Ranskaan ja Dominikaaniseen Tasavaltaan. Ainoastaan harmittaa että Lontoossa asumisen aikana ei ehditty pelata faijan kanssa Brittien saarilla.


6. Mikä on mieleenpainuvin matkakohteesi?
Kyllä se on Karin ja Marjan mökki, Lammilla. Sieltähän tuo kuvanikin on. Siellä tulee nyt käytyä koko perheen voimin noin kerran vuodessa.


7. Kenelle sukuseuran henkilölle haluat osoittaa kysymykset?
Lähetetään polvea ylöspäin, isälle, Karille.

Lue lisää...