perjantai 8. heinäkuuta 2016

Jarkko Sipilä ja Rut Brykin taidetta 2016 sukutapaamisessa

Reilut 30 sukuun kuuluvaa oli kokoontunut sunnuntaina 12.6.2016 Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa järjestettyyn Akaan Sipilän sukuseuran sukutapaamiseen.




Sukutapaaminen aloitettiin mukavalla ja maukkaalla brunssilla Espoon näyttelykeskus WeeGeen delissä.

Ruokailun jälkeen saimme kuulla sukuumme kuuluvan rikostoimittaja ja kirjailija Jarkko Sipilän (Taulu 15710) esityksen. Jarkko kertoi erittäin mielenkiintoista tietoa rikollisuuden kehityksestä ja rikollisuudesta tämän päivän yhteiskunnassa sekä rikosfiktiosta. "Rikosten ympärillä on paljon tarinoita ja niitä voi käyttää runkona fiktiossa" kertoi Jarkko, joka aloitti vuonna 1991 rikostoimittajana Helsingin Sanomissa ja jonka ensimmäisen kirjan julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Hän lisää, että "fiktiossa on kiva kirjoittaa yhteiskunnallisista asioista, mitä uutisissa ei kerrota". Jarkko vastasi kattavasti sukulaisten esittämiin kysymyksiin. Saimme mm. kuulla lisäpohdintaa tapaus Aarniosta sekä siitä miten Jarkko työstää kirjojaan ajatuksesta kaupan hyllylle. Katsotaan milloin Jarkko alkaa työstämään kirjaa, jonka hän ideoi esityksensä aikana: "Murha sukukokouksessa". Onneksi kirja olisi fiktiota.

Lisätietoja Jarkosta hänen kotisivuillaan http://jarkkosipila.com/

Jarkon esityksen jälkeen pidettiin sukuseuran sääntömääräinen, mutta reipastahtinen vuosikokous. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kari Sipilä. Kokouksessa valittiin Mari Raininko jatkamaan sukuseuran hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi erovuorossa olleet hallituksen jäsenet valittiin uudestaan ja näin hallitus jatkaa toimintaa samalla kokoonpanolla. Toiminnantarkastajaksi valittiin uudelleen Erkki Luitparo. Kiitokset hallituksen jäsenille sekä toiminnantarkastajalle menneestä toimikaudesta.

Sukutapaamisen jälkeen saimme asiantuntevan opaskierroksen EMMAn Rut Brykin näyttelyyn. Rut Bryk, joka oli myös Tapio Wirkkalan puoliso, oli sodanjälkeisen Suomen taiteen keskeisimpiä taiteilijoita ja modernin keramiikkataiteen uudistaja.

Kiitos kaikille sukutapaamisessa mukana olleille! Mukavaa loppukesää!





Lue lisää...