tiistai 10. toukokuuta 2016

Jäsenkirje 2/2016 ja sukutapaaminen 12.6.2016

Sukuseuran jäsenkirje on postitettu jäsenille. Ohessa tietoa myös kesän sukutapaamisesta, joka järjestetään sunnuntaina 12.6.2016 Espoossa.



JÄSENKIRJE
Kärkölässä 6.5.2016



Hyvät sukulaiset!

Tervetuloa Akaan Sipilän sukuseuran kesätapaamiseen, joka järjestetään Espoon Tapiolassa sunnuntaina 12. kesäkuuta. Tapahtumapaikkana on Espoon modernin taiteen museo EMMA.

Sukutapaamisessa sukumme jäsen, toimittaja ja kirjailija Jarkko Sipilä (sukutaulu 15710) on lupautunut kertomaan kirjoistaan ja toimittajan työstään. Jarkko työskentelee MTV3:n uutisissa rikostoimituksen päällikkönä. Hän on myös kirjoittanut parikymmentä dekkaria, radiokuunnelmia sekä TV-sarjan. Kotisivuillaan (www.jarkkosipila.com) Jarkko kertoo, että ”rikostoimittajan ja rikoskirjailijan liitto on vahva ja työt tukevat toisiaan. Toimittajan työ vie poliisiasemille, oikeussaleihin ja baareihin, joissa kuulee tarinoita, joista ei ole uutisiksi, mutta niitä voi muokattuna käyttää kirjoissa.” Sukutapaamisessa on mahdollisuus kuulla tarkemmin Jarkon työstä sekä kysyä mitä on aina halunnut kysyä Jarkolta, rikostoimittajalta tai rikoskirjailijalta.

Ohjelmaan kuuluu myös museon opastettu kierros, jossa tutustutaan mm. Rut Brykin (1916-1999)
100-vuotisjuhlanäyttelyyn. Rut Bryk oli sodanjälkeisen Suomen taideteollisuuden keskeisimpiä taiteilijoita ja modernin keramiikkataiteen uudistaja. Näyttely on osa EMMAn 10-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Rut Bryk oli naimisissa muotoilija Tapio Wirkkalan kanssa. Taiteilijaparin perintöä vaalii Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö.

Lisätietoja sukutapaamisesta löytyy sivulta kolme. Pyydämme sitovat ilmoittautumiset sukutapaamiseen viimeistään tiistaina 31. toukokuuta sähköpostilla osoitteeseen akaansipila@outlook.com tai postitse liitteenä olevalla ilmoittautumislomakkeella. Sukutapaamisen yhteydessä pidetään myös yhdistyksen varsinainen sukukokous.

Olemme talven ja kevään aikana julkaisseet muutamia kirjoituksia sukuseuramme kotisivuilla (akaansipila.blogspot.fi). Jorma Sipilä on selvittänyt kantatilalle isännäksi vuonna 1802 tulleen Heikki Andersinpoika/ Antinpoika Björnklon taustoja. Risto Sipilä jakoi isänsä, edesmenneen Martti Sipilän muistelmia 1910-luvun eri alojen yrittäjistä ja ammatinharjoittajista Viialassa. Näihin kirjoituksiin kannattaa käydä tutustumassa. Sukuseuran hallitus on kokouksessaan päättänyt uudistaa sukuseuran kotisivut. Pyydämmekin teiltä sukuseuralaiset toiveita ja ideoita mitä sukuseuran kotisivuilla olisi hyvä olla sekä onko sinulla/ teillä sukuumme liittyvää materiaalia, mitä voisi julkaista sukuseuran kotisivuilla. Voit olla yhteydessä sukuseuran hallituksen jäseniin tai laittaa sähköpostia sukuseuran sähköpostiin akaansipila@outlook.com.

Sukuseuran kotisivuilla voi lukea myös Akaan Sipilän vaakunan taustoista ja symboliikasta. Vaakuna koristaa myös sukuseuralle hankittua uutta pöytäviiriä, joka on nyt tilattavissa. Viiristä on kuva sekä tilausohjeet seuraavalla sivulla.

Kuulisimme mielellämme ajatuksianne sukuseuran toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä. Voitte kertoa niistä sukuseuran hallituksen jäsenille. Yhteystiedot löytyvät liitteenä.

Sukuseuran jäsenmaksu toimikaudelle 2015-2016 on €7 ja sen voi vielä maksaa sukuseuran tilille Nordea FI60 1228 3000 0308 07 / Akaan Sipilän sukuseura. Kirjoitattehan maksun yhteydessä viestikenttään maksettavien henkilöiden nimet. Kesän kokouksessa päätetään toimikauden 2016-2017 jäsenmaksu, jonka voi maksaa kokouksen jälkeen paikan päällä tai myöhemmin sukuseuran tilille.

Hyvää kevättä ja tapaamisiin sukutapaamisessa Espoossa!


Mari Raininko
puheenjohtaja
p. 0400 744340

Mirja Sipilä
sihteeri


Liitteet
sukukokouksen asialista
sukutapaamisen ilmoittautumislomake
sukuseuran hallituksen yhteystiedot

Tämä kirje on lähetetty sähköpostilla niille sukuseuran jäsenrekisterissä oleville, joiden sähköpostiosoite on yhdistyksen tiedossa. Muille sukuseuran jäsenille kirje on lähetetty postitse. Kirje on myös julkaistu suvun Internet- ja Facebook-sivuilla. Mikäli haluat paperisen version kirjeestä tai päivittää yhteystietojasi, lähetä sähköpostilla pyyntö osoitteeseen akaansipila@outlook.com . Sihteerille voi myös ilmoittaa, jos ei enää halua sukuseuran postia.

Akaan Sipilän sukuseuran
• Kotisivut: http://akaansipila.blogspot.fi/
• Facebook ryhmä: Hei Me Ollaan Sukua – Akaan Sipilät
• Sähköposti: akaansipila@outlook.com


Sukuseuran pöytäviiri & tilaus


Pöytäviirin voi tilata sukuseuralta kappalehintaan € 61 (sis. ALV 24%). Jos tilauksia on määräaikaan mennessä neljä tai enemmän saamme viirin edullisemmin eli kappalehintaan €48 (sis. ALV 24%). Tilatessa viirin suoraan kotiin tilaukseen lisätään €20 postituskulut. Viirin voi tilata myös toimitettavaksi sukutapaamiseen, jolloin tilaukseen ei tule postituskuluja.
Tilaukset tulee lähettää sukuseuran sähköpostiin (akaansipila@outlook.com) tai olla perillä osoitteessa Akaan Sipilän sukuseura, c/o Sipilä, Rastaanpesä 8C, 02620 Espoo viimeistään 23. toukokuuta. Ilmoitathan tilauksesi yhteydessä kappalemäärän sekä tiedon toimituksesta joko sukutapaamiseen tai kotiosoitteeseen.



2016 sukutapaamisen ohjelma
Akaan Sipilän sukuseuran sukutapaaminen järjestetään sunnuntaina 12.6.2016.

Paikkana Espoon Modernin Taiteen Museo (EMMA), joka sijaitsee Tapiolassa Näyttelykeskus WEEGEE:ssä, Ahertajantie 5. Puhelin: 09 8163 0493.

SU 12.6. – sukutapaamisen ohjelma
klo 10:30 ilmoittautuminen alkaa
klo 11:00 ruokailu (brunssi)
klo 12:00 sukutapaaminen
• Jarkko Sipilä, toimittaja, kirjailija
• vuosikokous
klo 14:00 EMMA, opastettu kierros
klo 15:00 sukutapaamisen lopetus, omatoimista tutustumista EMMA:an, vapaata oleskelua

Sukutapaamisen osallistumismaksu on
• aikuisilta ja kaikilta yli 10-vuotiailta €30 / henkilö
• 4-10 vuotiailta €10 / henkilö
• 1-3 vuotiailta €5 / henkilö
sisältäen sukutapaamisen sekä ruokailun ja kahvit. Osallistumismaksun perimme paikan päällä käteisellä. Hintaan ei sisälly museomaksua. Alle 18-vuotiaille sekä yli 70-vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi. Lisäksi osalla on jo museokortti (www.museot.fi/museokortti), joka oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn. Muilta osallistujilta perimme lisäksi €10 museomaksun.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 31. toukokuuta 2016 sähköpostitse osoitteeseen akaansipila@outlook.com tai sukuseuran sihteerille: Mirja Sipilä, Rastaanpesä 8C, 02620 Espoo. Ilmoitathan samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat.

Lisätietoja:
Espoon Modernin Taiteen Museo EMMA: http://www.emma.museum/
Näyttelykeskus WeeGee: http://www.weegee.fi/
Ruokailu, SIS Deli: http://www.weegee.fi/fi-FI/Palvelut/Ravintola_ja_catering_

Saapuminen:
EMMA/ Näyttelykeskus WEEGEE:ssä, Ahertajantie 5.
Museon parkkipaikat ovat maksullisia (€1/tunti).

Bussilla Helsingistä bussit 106, 110, 110T tai bussilla Leppävaarasta (joka paikallis- sekä kaukojunien asema) 15, 106, 110, 110T. Aikataulut: www.reittiopas.fi (reittihaussa voi käyttää hakusanana EMMA). Lähin pysäkki 300 metrin päässä (pysäkki: WeeGee-talo E2107).

Lue lisää...