torstai 3. marraskuuta 2011

Sukulaisia esittelyssä: Marja Antila soittaa nyt vapautuneesti


Patrik Stenströmin artikkeli sukutapaamisissammekin ahkerasti käyvästä Marja Antilasta (taulu 1572, sukukirja s.40) Muusikko-lehdessä.

MUUSIKKO-lehti 10/2011
Vapaa pultti

Marja Antila soittaa nyt vapautuneesti
Teksti ja kuva Patrik Stenström

Marja Antilan tullessa Radion sinfoniaorkesteriin siellä oli vain puolisen tusinaa naista. Nyt uusien tulokkaiden enemmistö alkaa olla naisia. ”Mikä poikia nykyään vaivaa?” ihmettelee Marja monen muun tavoin.


Viulisti Marja Antila jäi eläkkeelle Radion sinfoniaorkesterin virastaan vuodenvaihteessa 2001-2002. Vaikka eläkkeelle jääminen on yksi elämän murroskohdista, vaikeita vieroitusoireita hän ei myönnä poteneensa.

”RSO oli lähdössä Kanarian saarille ja tuntui oudolta ja tylsältä jäädä kotiin, etenkin kun täällä oli kylmää. Minulla ei ollut mitään sen kummempia vaivoja ja olisin voinut soittaa muutaman vuoden lisääkin. Mutta toisaalta sain jäädä eläkkeelle terveenä ja omasta mielestäni soittokunnossa. Olin soittanut 35 vuotta RSO:ssa, joten siinä mielessä olin kyllä saanut soittaa kyllikseni”, Marja toteaa.

Keväällä virkaan oli koesoitto, mutta kun ketään ei kiinnitetty, häntä pyydettiin keikalle toukokuuksi.

Eläkkeellä olon ihanuus valkeni minulle tämän kuukauden aikana. Vaikka oli mukavaa taas soittaa, ymmärsin, että jatkossa voin valita vapaasti, mitä haluan tehdä – se oli vapauttava kokemus”, Marja tunnustaa.
”Nautin aina työstäni. Taivaan isä oli hommannut minulle mielekkään työn, ja sain olla kauneuden kanssa tekemisissä. Nautin edelleen yhtä lailla musiikin kuuntelusta kuin soittamisestakin.”

Marja käy säännöllisesti RSO:n konserteissa ja kuuntelee Ylen ykköstä lähes päivittäin.

”Aluksi sain konsertissa ihan keskittyä, etten ponnahtanut pystyyn kapellimestarin tullessa lavalle”, Marja nauraa. ”Oopperassa käyminen on ehkä helpompaa, koska en ole soittanut niitä teoksia. Osaan paremmin vain nauttia musiikista ilman että hartiat nousevat korviin ennen kakkosviulun pahoja paikkoja tai sooloja.”

Marja on laulanut Espoon Tuomiokirkon kamarikuorossa jo toistakymmentä vuotta. Hän näki joskus mainoksen, jossa kysyttiin, haluaako joku laulaa Mozartin Requiemin.

”Totta kai, olin aina halunnut! Ajattelin, että olen mukana vain sen produktion, mutta toisin kävi. Seuraavaksi kysyttiin, haluanko laulaa Bachin Johannes-passion, ja näin olen tullut olleeksi mukana ihan säännöllisesti. Esitämme Mendelssohnin Pauluksen adventtina useamman kuoron voimin.”

Viulunsoitto alkaa
Marjan lapsuudenkodin alakerrassa asui Kosti Vehasen serkku Leo, joka soitti viulua. Marja meni usein rappuun kuuntelemaan soittoa. Äiti havaitsi kiinnostuksen ja kysyi, josko viulunsoitto kiinnostaisi. Myöntävän vastauksen saatuaan äiti osti kaupasta viulun, ja siitä se lähti.

”Pääsin heti Kansankonservatorioon Sulo Hurstisen oppiin. Koska aloitin aika vanhana, 12-vuotiaana, etenin varsin nopeasti. Olen joskus katsonut senaikaisia nuotteja ja ihmetellyt, miten soitin niin vaikeita kappaleita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen mietin, mitä haluaisin tehdä. Vain musiikkitieteen ja taidehistorian laitoksille pääsi ilman lukemista, joten vaihtoehdot olivat vähissä – en ole koskaan ollut mikään pänttääjätyyppi. Kuulin yliopistolla kirjoja lukiessani orkesterien harjoituksia ja ajattelin, että olisi ihanaa saada vain soittaa. Lukumotivaationi oli heikko, pääsin taidehistorian approbaturistakin läpi vain sillä ehdolla, että lupasin olla jatkamatta”, Marja nauraa.

Marja siirtyi Erik Cronvallin johtamaan Ylioppilaskunnan Soittajiin 1961 ja tutustui siellä tulevaan mieheensä Pentti Antilaan. Hän kannusti Marjaa pyrkimään Sibelius-Akatemiaan, ja näin alkoivat opinnot Arno Granrothin opissa.

”Hän oli kuitenkin minulle liian vaativa ja tiukka opettaja ja siirryin Pekka Karin oppilaaksi. Pekka on minun tärkein opettajani; häneltä olen oppinut perusohjelmiston. Siihen aikaan ei juuri diplomeja tehty, vaan mentiin töihin heti kun oli mahdollisuus. Luikahdin 1964 RSO:n riveihin ensin avustajaksi, vuodesta 1968 vakituiseen virkaan. Samoihin aikoihin menin naimisiin ja synnytin kaksi lasta. Johanna oli vatsassani voittaessani pruuvin”, Marja muistelee.

Vähemmistöstä enemmistöksi
”Paavo Berglund on minun ykköskapellimestarini. Hän rakensi ankaralla työllä ja korilla orkesterin tasoa, ja häneltä olen oppinut orkesterisoitosta lähes kaiken. Hän oli vaativa ja ehdoton. Päämäärä oli kuitenkin niin selkeä ja musiikkia kunnioittava, että vaikka välillä itkettiin ja naurettiin samaan aikaan, oli ihanaa tehdä töitä.”

Siihen aikaan orkesterin muusikoista oli vain kymmenesosa naisia. Mukana oli vielä niitä sodankäyneitä vanhemman polven soittajia, joilla oli voinut olla soitossa vuosien tauko.

”Paavo joutui jynssäämään ihan perusasioitakin, mutta työ tuotti tulosta. Hän soitatti paljon pultti kerrallaan; siinä jäi armotta kiinni, ellei osannut.”

Naisistuminen on ollut RSO:ssa niin vahvaa, että yläjousistossa miehet ovat jo harvinaisuuksia. Vaikka Marja ei sinänsä pidä asiaa ongelmana, hänestä on surullista jos orkesterit vallan naisistuvat.

”En tiedä mikä poikia nykyään vaivaa, suuntautuvatkohan he enemmän urheilu- ja tietsikkahommiin, Marja ihmettelee. ”Aikoinaan perustettiin naisorkesteri, johon minuakin pyydettiin mukaan. En liittynyt, koska ajatus tuntui oudolta. Nyt aletaan kohta olla tilanteessa jossa täytyy perustaa miesorkesteri”, hän puuskahtaa.

Aluksi orkesterin jotkut vanhemmat miehet olivat ennakkoluuloisia nuoria naisia kohtaan. Marja ei kuitenkaan myönnä juuri joutuneensa tytöttelyn kohteeksi, sen verran fiksuja ja kohteliaita muusikot silti ovat. Alkoholin käyttö on vähentynyt aivan radikaalisti, mutta siihen lienee muitakin syitä kuin naisistuminen.

”Alkuaikoina etenkin matkoilla alkoholin käyttö oli enemmän kuin poikkeus. Se ei aina tuntunut kivalta. Aikataulut olivat matkoilla myös löyhempiä, saattoi olla vapaapäiviäkin jolloin pystyi tutustumaan kaupunkiin. Nykyisin aikataulut ovat niin tiukkoja, että loman kannalta matkoja ei voi ottaa.”

Vanhat ja nuoret mestarit
Paavo Berglundin vankan ja ankaran harjoittamisen jälkeen Okko Kamu vapautti olemuksellaan orkesterin soittoa. Leif Segerstam taas toi isot kappaleet, Straussit ynnä muut. Orkesteri pääsi heittäytymään mahtaviin sävelkylpyihin.

Jukka-Pekka Saraste oli taas hieman erityyppinen, etenkin konserteissa oli hurjan hyvä draivi, vaikka joskus harjoitukset olivat hieman kireitä. Jokaisella oli kuitenkin oma antinsa ja merkityksensä orkesterin kehitykselle.”

”Sir Malcom Sargent oli minulle ensimmäisiä suuria kapellimestarikokemuksia, muistan aina sen tunnelman, minkä hänen vierailunsa loi. Hän johti neilikka rinnassaan. Silloisessa Suomessa se tuntui tuulahdukselta ulkomailta.”

”Suuri kapellimestari tietää mitä haluaa ja luottaa itseensä. Vakuuttavan auktoriteetin huomaa yleensä heti; esimerkiksi Mikko Franck tuntui saavan orkesterin nopeasti hallintaansa jo uransa alussa. Monet kapellimestarit olivat lasteni ikäisiä, mutta kun Mikko olisi teoriassa voinut olla vaikka lapsenlapseni, ajattelin että olisi varmaan syytä päästä kohta jo eläkkeelle”. Marja vitsailee.

Marja on aina ollut kaikkiruokainen musiikin suhteen: kulloinkin soitettu musiikki on ollut hänen lempimusiikkiaan.

Magnus Lindbergin musiikista olen aina pitänyt erityisesti, hänen musiikissaan on valloittavaa energiaa. Joskus ulkomailla Feriaa soitettaessa tuntui, ettei meinannut tuolilla pysyä innostukseltaan.”
Musiikkitalo on orkesterin pitkän ajan unelmien täyttymys. Vaikka Marja ei ole siellä soittanutkaan, hän oli silti mukana odottamassa sitä niin kauan, että osaa iloita siitä aivan kuin olisi vielä töissä.

”On mahtavaa, että enää ei tarvitse matkustaa ulkomaille päästäkseen hyvään saliin. Toivon, että Musiikkitalosta todellakin tulee kaikenlaisen musiikin tyyssija, ei pelkästään klassisen musiikin.”

Viulu soi edelleen
Marja soittaa edelleen säännöllisesti, tosin ei aivan päivittäin. Hän soittaa kvartetissa Ylermi ja Rista Poijärven sekä Michael Ertzin kanssa. He soittivat juuri Marjan 70-vuotispäivillä Schubertia. Marja käy myös avustamassa Kauniaisten Orkesteria.

”Olin ollut seitsemän vuotta soittamatta orkesterissa kun minua pyydettiin mukaan. Tunnin kuluttua tuntui kuin en olisi ollut päivääkään poissa. Vilkuilin kelloa paussin toivossa, ja muutenkin tuntemukset olivat ihan samoja kuin RSO:n aikoina. Amatööriorkesterissa taso on toki toinen, mutta ei toisaalta minunkaan soittokuntoni ole enää siinä terässä kun töissä ollessani. Ennen esiintymisiä harjoittelen kuitenkin päivittäin.”

Muusikolla elämän kaari on ihana. Lapsuuden harrastus muuttuu ammatiksi, ja sitten eläkkeellä voi taas harrastaa, ilman pakkotahtisuutta. Jos olisin ollut vaikka pankissa töissä, en tiedä miten voisin mielekkäästi jatkaa ammattia kollektiivisena harrastuksena.”

Marjalla on pari 90-vuotiasta ystävää joita vanhainkodissa tavatessaan hän ottaa viulun mukaan ja soittaa ja laulaa heille. Siellä monet, jotka eivät juuri muuten enää kommunikoi, ovat olleet kyyneleet silmissä ja sanoneet, etteivät ole aikoihin kuulleet mitään niin kaunista.

”Tunnen todellakin tekeväni jotakin tärkeää ja mielestäni saan paremman kontaktin yleisöön kuin esimeerkiksi Finlandia-talolla sain. Siellä ei tarvitse soittaa mitään hienoa ja vaikeaa, vaan ihan yksinkertaisetkin asiat toimivat.”

Merellisiä elämyksiä
Marja on aina liikkunut aktiivisesti ja harrastaa edelleen kesällä melontaa Suvisaaristossa, talvella meren jäällä luistelua ja talviuintia jopa kilpailutasolla. Meri on elementtinä hänelle erityisen rakas, ja Ylen virkistyssaari tarjoaa merellisille kokemuksille oivat puitteet. Terveelliset ja kohtuulliset elämäntavat ja positiivinen mieli kuuluvat muutenkin elämänasenteeseen.

”Ylellä on eläkejumppa ja pilates-ryhmä, joissa myös käyn säännöllisesti.”

Kesällä taloaan katsoessaan hän totesi yhden nurkan kaipaavan maalaamista ja kävi ostamassa pienen pönikän maalia. Kun nurkka oli maalattu, tuntui että seuraavakin kohta kaipasi maalia. Näin hän kohta tuli maalanneeksi koko talon.

”Tällä tavoin se meni kivuttomasti. Jos olisin etukäteen ajatellut maalaavani koko talon, olisin varmasti suhtautunut siihen raskaana urakkana ja ollut stressaantuneempi.”

Marja ei halunnut 70-vuotislahjaksi tavaroita, vaan elämyksiä. Hän sai rahaa kuumailmapallolentoa varten, mutta huonon sään takia ei ole vielä päässyt taivaalle. Unohtumattoman elämyksen tarjosi myös RSO:n vaskisoittajista koottu solistiseitsikko, joka soitti juhlissa Marjan kyyneliin.

”Käyn myös raamattupiirissä ja luotan siihen, että taivaan isä pitää minusta huolta. Minulla on paljon ihania ystäviä ja sukulaisia ympärilläni, ja minua pyydetään moneen paikkaan. Olen erittäin kiitollinen terveydestäni, ja täytyy sanoa että nautin elämästäni aivan hurjasti.”



1 kommentti:

Risto Sipilä kirjoitti...

Hieno artikkeli nuorekkaasta seitsenkymppisestä. Vaikkei Marja sitä toimittajalle kertonutkaan on hän useaan otteeseen ollut myös Lauluyhtye Aikamiesten konserteissa mukana säestämässä.

Risto-veli