Ari Kontrolle Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön Vuoden URAteko –palkinto

Marttilan sukuhaaraan kuuluvan kotitalouden lehtori Maija Kontron o.s. Retulainen (sukutaulu 6020, sukukirja s. 85) aviomies Ari Kontro on tehnyt mittavan työn Sotkamon urheilulukion rehtorina.

Sotkamo-lehti uutisoi tiistaina 20. joulukuuta 2011:

Ari Kontrolle Vuoden URAteko –palkinto
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) jakoi viime torstaina Suomen urheilumuseossa pidetyssä tilaisuudessa 89 urheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2011-2012.

Tilaisuudessa jaettiin myös neljättä kertaa Vuoden URAteko -tunnustuspalkinto. Palkinto myönnetään merkittävistä ja uutta luovista ratkaisuista urheilijoiden opiskelumahdollisuuksien edistämiseksi. Tuhannen euron tunnustuksen sai Sotkamon lukion rehtori Ari Kontro.

”Ari Kontro on tehnyt hienon työuran Sotkamon urheilulukion rehtorina. Hän on ollut keskeisin henkilö alueen urheilun ja opiskelun yhdistämisessä ja kehittymisessä nykyiselle tasolle. Hänen tekemisessään on aina näkynyt, että koulu rakentuu opiskelijoiden tarpeesta ja urheilijoiden tarpeita aidosti ymmärretään. Ajan hermolla eläminen ja jatkuva kehittäminen kuuluvat Arin toimintatapoihin. Hän on menestyksekkäästi ollut mukana kehittämässä kansallista urheiluoppilaitosjärjestelmää nykyiselle tasolle ja Sotkamon kansainvälinen IB-tutkinto urheilijoille on ainutlaatuinen koko maailmassa”, tiivisti URA-säätiön asiamies Jari Savolainen Kontron saavutuksia.

Kaikkiaan 89 huippu-urheilijaa sai apurahan 330 hakijan joukosta. Opiskeluapurahan saajat edustavat kesä- ja talviolympialajeja ja vammaisurheilua yhteensä 33 lajiliitosta.

Saajia ovat muun muassa olympiamitalistit Pirjo Muranen ja Jaakko Tallus sekä taitoluistelun arvokisamitalisti Susanna Pöykiö.

Opiskeluapurahan suuruus on porrastettu koulutusasteen mukaan. Korkeakouluissa opiskelevilla apuraha on tällä hetkellä 1 600 euroa. Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla 1 300 euroa ja ammattitutkintoa suorittavilla 800 euroa. Nyt jaettu opiskeluapurahojen kokonaissumma nousi yli 135 500 euroon.

- - -

Onnittelut Ari Kontro!
Lue lisää...

Sukulaisia esittelyssä: Leena Sipilä ja "Oman pihan hoitamisesta voimia ja mielihyvää"

Arja Pasilan kirjoittama artikkeli sukulaisestamme Leena Sipilästä. Leena on Risto Sipilän (sukutaulu 1574, sukukirja s.42) puoliso. Leenan positiivinen asenne on hyvä esimerkki meille kaikille, että vaikeuksien edessä ei pidä lannistua!

Suomen Parkinson-liitto ry:n Parkinson postia -lehti 3/2011.

Oman pihan hoitamisesta voimia ja mielihyvää

Lintujen viserrys on koko menneen kesän herättänyt espoolaisen Leena Sipilän, 62, uuteen päivään: ”Mieluisampaa äänimaisemaa en osaisi aamunavauksena edes kuvitella.”
Luontoelämyksiä minun ei tarvitse etsiä rivitalokotimme pihaa kauempaa. Tontiltamme avautuu näkymä lehti- ja havupuumetsää kasvavaan keskuspuistoon, ja luonnon terapeuttiset vaikutukset ovat välittyneet elämääni täällä päivittäin jo 25 vuoden ajan”, Leena kertoo.
”Tontti oli tänne muuttaessamme louhittua kalliota ja pihan maisemoinnin aloitimme lukemattomien multakuormien kärräämisellä. Piha on vuosien kuluessa kokenut monia muutoksia, ja kokeilujen kautta myös kasvit ovat löytäneet omimmat kasvupaikkansa.”
Pihansa suunnittelussa Leena on käyttänyt hyväksi kaikkea lähiympäristöstä löytämäänsä: kalliosta louhituista liuskekivistä hän on rakentanut kiemuraisia polkuja, käyttänyt katajanjuuria aidan rakentamiseen ja muotoillut kuivuneista oksista arjen apuvälineitä terassikäyttöön. Tärkeimpänä lähtökohtana Leenalla on suunnittelussa ollut pihalta monimuotoiseen metsään avautuva maisema.
”Haluan, että jokainen terassilla istuva saa osansa ympäröivän luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta. Kaupunki on hoitanut metsää oikeaoppisesti, ja maisemaa rytmittävät läpitunkemattoman pöpelikön sijasta lehti- ja havupuut, joiden oksiston läpi siilautuva aurinko synnyttää jatkuvan valon ja varjojen leikin”, kertoo Leena, joka edelleen 21 vuotta sairastetusta Parkinsonin taudista ja pyörätuolista huolimatta tarttuu puutarhatyökaluihin ja kirveeseen ammattimaisin ottein.
”Hyötykasvien viljelyä en harrasta, lukuun ottamatta marjapensaita ja perunaa, jota istutan muutaman rivin joka vuosi. Luonnosta ja pihapiirin hoitamisesta olen saanut runsaasti voimavaroja myös sairauteni edetessä ja liikkumisen rajoittuessa.”

Kodinmuutostyöt ja apuvälineet
helpottavat päivittäistä elämää
Sairastuessaan 42-vuotiaana Leena oli tiukasti työelämässä ja perusti diagnoosinsa varmistuttua vielä oman tekstiilialan yrityksen. Työkyvyttömyyseläkkeelle hän jäi v. 2000, mutta on senkin jälkeen pitänyt tiukasti langat käsissään niin kotinsa ruokahuollossa kuin pihapiirin hoitamisessa. Pyörätuolia Leena on käyttänyt nelisen vuotta ja saman ajan myös henkilökohtaiset avustajat ovat kuuluneet hänen elämäänsä.
”Parkinsonin taudista johtuva jäykkyys ja liikkumattomuus tuhosivat reisilihakseni. Asiaani pahensi vielä polvileikkaus, joka esti liikkumisen pitkäksi aikaa. Lihakset surkastuivat, niihin muodostui paljon kiinnikkeitä, ja jalat jäykistyivät pysyvästi koukkuasentoon.”
Jonkin aikaa Leena yritti selvitä liikkumisesta kävelykepin ja rollaattorin avulla, mutta vähitellen siirtyminen kaksikerroksisessa asunnossa osoittautui niiden avulla mahdottomaksi. Nyt siirtyminen kerroksesta toiseen sujuu kätevästi hissin avulla.
Leenan pyörätuolin käyttäjäksi siirtyminen on huomioitu koko kodissa: sisääntuloväylille asennettiin rampit, märkätiloihin tehtiin tarvittavat muutokset ja keittiöremontti toteutettiin pyörätuolikäyttäjän tarpeet huomioiden. Leena pystyykin edelleen laittamaan ruokaa ja leipomaan muiden kotitöiden ohella pyörätuolissa istuen. Kaikki kodinmuutostyöt ja apuvälineet Leena on saanut Espoon kaupungilta ongelmitta.
Kotona Leena liikkuu käsillä ohjattavalla pyörätuolilla, ulos lähtiessä matka taittuu sähköpyörätuolilla. Kovin tavanomaisia liikkumisvälineitä sähköpyörätuolit eivät vielä ole, joten kevyen liikenteen väyliä käyttävät eivät välttämättä osaa toimia kohtaamistilanteiden vaatimalla tavalla. Leena toivoisikin, että muut liikkujat huomioisivat paremmin pyörätuolin käyttäjät, sillä tuolin pysäyttäminen ei tapahdu silmänräpäyksessä ja vaatii oman tilansa.
”Tuolilla liikkuessani kerään aina katseita, mutta niitä en säiky. Kerron tarvittaessa ihmettelijöille avoimesti sairaudestani enkä koskaan jätä osallistumatta ja liikkumatta sairauteni tai apuvälineitteni vuoksi mahdollisesti saamani lisähuomion pelossa.”
Omalla esimerkillään Leena haluaa myös näyttää, ettei pyörätuolin käyttäminen muuta ihmistä välinpitämättömäksi ulkonäkönsä suhteen: ”Kyllä minä katson edelleen tarkkaan, miten pukeudun. Käyn kampaajalla ja haluan muutenkin olla huoliteltu. Itsestäni huolehtimisen suhteen toimin siis samalla tavalla kuin kävelevänäkin.”

Avustajat toimintakyvyn
täydentäjinä
Parkinsonin tauti ja liikkumisen ongelmat eivät estä toimeliasta Leenaa tekemästä ja harrastamasta. Aktiivisen otteen säilyttämisessä auttavat arkisin kotisairaanhoito ja kaksi henkilökohtaista avustajaa, viikonloppuisin avustamisesta huolehtii Risto-puoliso.
”Olen aamuisin niin jäykkä, etten selviä edes lääkkeiden ottamisesta. Kotisairaanhoidon aamupartio tuleekin auttamaan minua klo 7.00 ylösnousussa ja lääkkeiden ottamisessa. Aamupalan minulle tekee avustajani Helena Heikkinen, joka hoitaa myös kauppaostokset. Iltapäivällä toinen avustajani Aira Karlsson auttaa kotitöissä ja kulkee mukanani harrastuksissa.”
Hyvää onneaan avustajavalinnoissa Leena kiittelee: ”Suhde avustajaan muodostuu aina hyvin läheiseksi, ja olen kuullut tarinoita epäonnistuneista avustaja-avustettava-suhteista. Omalla kohdallani kaikki on mennyt hyvin. Avustajat, joiden työnantajana itse toimin, olen löytänyt työvoimatoimiston kautta. Kovin monia ehdokkaita ei tosin ole tarjolla, tummaihoisia lähihoitajamiehiä olisi, mutta olen halunnut avustajakseni naisen voidakseni vaivaantumatta pyytää apua myös intiimiasioissa. Tähän asti olen selviytynyt peseytymisestä itsenäisesti.”
Leenan avustajana toimiva Aira ei tiennyt Parkinsonin taudista neljä vuotta sitten juuri mitään: ”Kun tutustuin Leenaan, hän vielä käveli. Minä pelkäsin koko ajan hänen kaatuvan tahattomien liikkeiden ja tasapainohäiriöiden yllättäessä. Leena kuitenkin rauhoitteli minua ja vakuutti pysyvänsä pystyssä, vaikka tilanteet vaarallisilta näyttivätkin.”
Jo vuosia päivätyönsä ohella avustajana toiminut Aira on tutustunut tehtävissään moniin neurologisiin sairauksiin ja avustaa ihmisiä yleensä myös intiimihygienian hoidossa, esim. katetroinnissa. Leenan itsenäinen selviytyminen mm. peseytymisessä yllättikin hänet, samoin sorminäppäryys ja erilaisten työkalujen sujuva käyttö.
”Kun Leena keskittyy tekemisiinsä, ei vapina vaivaa. Teemme yhdessä kaikkea mahdollista: kokkaamme, käymme teatterissa ja konserteissa, harrastamassa ja ulkona syömässäkin aika usein”, kertoo Aira.
”Avustettavistani moni on ollut aktiivisesti urheilua harrastava, ja olen matkustanut avustettavieni mukana ulkomaille, kun he ovat kilpailleet paralympialaisissa. On hienoa huomata, että ihmiset sairauksista ja vammoista huolimatta jatkavat sinnikkäästi liikuntaharrastustaan heille soveltuvassa muodossa. Mahdollisuuksia kyllä on. Leena esim. pelaa pukkaa ja kesäisin petanqueta Parkinsonin tautiin sairastuneiden kanssa. Kolmisen vuotta sitten hän aloitti keilailun, joka pitäisi saada yhdeksi lajiksi myös paralympialaisiin.”

Luopumista
vaan ei luovuttamista
Ajokortistaan Leena luopui lapsiensa kehotuksesta vuosi sitten. Ilman tuskaa se ei sujunut, sillä Leena tottui työssään ajamaan 35 000 km vuodessa ja nautti auton tuomasta vapauden tunteesta. ”Ymmärsin kuitenkin lasteni huolen, sillä liikenteessä vaaditaan erittäin nopeaa reaktiokykyä, ja olenhan minä sairastanut jo pitkään.”
Eristäytymistä ei ajokortista luopuminen ole Leenalle kuitenkaan merkinnyt. Espoon myöntämät 22 ilmaismatkaa kuukaudessa mahdollistavat osallistumaan niin Parkinson-toimintaan kuin kuihinkin harrastuksiin.
Invataksin kuljettajat Leena on todennut erittäin avuliaiksi ihmisiksi, jotka käyvät auttamassa hänelle takin päälle ja kengät jalkaan, kun jäykkyys ja jähmeys yllättävät lähtötilanteessa.
Kokemuksesta Leena tietää jo, että pyörätuolilla pääsee useimpiin paikkoihin ja myös inva-wc löytyy ongelmitta. Säästyäkseen yllätyksiltä hän soittaa aina etukäteen kohteenaan olevaan paikkaan varmistaakseen pyörätuolilla kulkemisen mahdollisuuden.
”Kansallisteatteriin pienelle näyttämölle mennessäni yllätyin, ettei teatteriin päässytkään sähköpyörätuolilla. Onneksi invataksikuljettaja lainasi minulle autosta tavallista pyörätuolia, jota saatoin käyttää näytöksen ajan”, Leena muistelee.
Siihen, että joutuu tekemään monet asiat toisin kuin terveenä, Leena sanoo sopeutuneensa. Luovuttamista ja sohvan pohjalle jäämistä hän ei kuitenkaan ole koskaan harkinnut.
”Jos annan periksi, se on menoa. Yritänkin kaikin tavoin välttää eristäytymistä ja jäljellä olevan terveyteni laiminlyömistä. Joku sanoo menettäneensä sairastuttuaan ystävänsä. Omalla kohdallani rinnalla kulkevat ihmiset ovat sen sijaan lisääntyneet, ja ystävikseni ovat jääneet myös muutamat entiset asiakkaani.”
Fysioterapeutti käy tällä hetkellä jumppauttamassa Leenaa kotona joka viikko. Kun sanat juuttuivat Leenan kurkkuun Parkinsonin taudin alkaessa oireilla äänessä, löysi hän avun puheterapiasta.
”Puheterapiassa sain ääneni takaisin. Laulun havaitsin terapian aikana loistavaksi äänen ja nielemisongelmien huoltotavaksi, ja saman huomion on tehnyt moni muukin Parkinsonin tautia sairastava. Nyt Uudenmaan Parkinson-yhdistys haluaa koota yhteen laulusta innostuneita ihmisiä säännöllisesti kokoontuvaan lauluryhmään. Vaikka haaveilinkin alun perin kunnianhimoisesti oikeasta kuorosta, totesin, että laulamalla ääntään harjoittavien ihmisten ryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti, kuntouttaa riittävästi. Laulu ei vapauta vain ääntä, vaan myös mielen”, kertoo Leena.
Menneen kesän lämpöä ja vehreyttä hän muistelee kaiholla ja suree samalla sitä, että ensi kesänä hänen maisemansa saattaa olla kokonaan toinen. Periaatepäätöksen muuttamisesta pienempään ja Leenan liikkumista ajatellen sopivampaan asuntoon Sipilät ovat jo tehneet.
”Tästä maisemasta on vuosien kuluessa tullut osa minua. Näin iltojen pimetessä sytytän joka ilta terassille kynttilän, jonka valossa istun ja säilön mieleeni tulevan varalle menneen kesän muistot.”


Arja Pasila




Kuvatekstit
”Lastemme ei pieninä tarvinnut koskaan etsiä leikkitovereita naapurustoa kauempaa. Nyt suurin osa asukkaista on vaihtunut. Kaksostytöt Veera ja Viivi asuvat seinänaapurissa ja tulevat avukseni mielellään aina kun sitä pyydän”, Leena kertoo.

Myös Leena Sipilän Maija-kissa, lyhytkarvainen persialainen, viihtyy kesäisellä terassilla, tällä kertaa avustaja Aira Karlssonin sylissä.

Osan pihatöistä Leena tekee tuolissa istuen. Maahan pudottautuessaan hän työskentelee pienet pehmusteet polvien alla: ”Joudun ottamaan lääkkeeni 8 kertaa päivässä. Lääkeannostelijat ovat osoittautuneet hankaliksi, ja keksinkin minigrippussit, joihin pakkaan yksittäiset lääkeannokset ja kirjoitan päälle ottamisajat. Lääke on silloin helppo ottaa maassa makaavasta pussista pihatöitä tehdessä.”


PS. Laulamisesta innostuneet Parkinsonin tautia sairastavat voivat ottaa yhteyttä Leena Sipilään, p. 0400 429 056, ja kysyä lisää perustettavasta lauluryhmästä.


Lue lisää...

Marjaliisa Kauppisen luoma lasten joulupolku Seurasaaressa SU 11.12.

Kotiliesi 23/2011 kirjoittaa:
Mitä mielessä Joulupolun ”äiti” Marjaliisa Kauppinen? Marjaliisa Kauppinen, sukumme jäsen (taulu 6210, sukukirja s. 92), on luonut lapsille (ja aikuisille) Seurasaareen epäkaupallisen jouluelämyksen, joulupolun. Tapahtuma SU 11.12. klo 13-17. Lue alla Kotilieden kirjoitus:



Mitä mielessä Joulupolun ”äiti” Marjaliisa Kauppinen?
1. Ideoin laisten joulupolun 16 vuotta sitten. En pitänyt siitä, että lapsille tuntui joulussa olevan tärkeitä vaan lahjat. Halusin tuoda heille joulun perinteitä, satua ja luontoa – täysin epäkaupallisen jouluelämyksen. Ja tässä olemme onnistuneet: Seurasaaren joulupolulla käy vuosittain noin 15 000 vierasta. Tapahtumaa on järjestämässä satoja vapaaehtoisia, piparinjakajana näkee usein myös presidentti Tarja Halosen. Tämän idean soisin varastettavaksi muuallekin Suomeen!

2. Oma oikea joulu löytyy maalta, lasten ja lastenlapsien kanssa. Hienoin hetki on, kun kaiken touhun jälkeen pääsee yön hiljaisina hetkinä savusaunaan. Vielä jos on lunta ja kirkas tähtitaivas, se on parasta.

3. Mielessäni on jo seuraava haave: saada Helsingin keskustaan tangotori! Puinen, siirrettävä lava voisi sijaita vaikka Hakaniemen torilla. Siellä soittaisivat ilmaiseksi esimerkiksi eläkeläisten harrastusorkesterit. Torilla kävijä voisi nauttia musiikista ja tanssia pari tangoa ostosreissun lomassa. Näin hyödynnettäisiin hienoa tangokulttuuriamme ja tuotaisiin iloa ihmisille.

Seurasaaren joulupollku 11.12. klo 13-17. Vapaa pääsy. Lapsille tarjolla puuroa: omat lautaset ja lusikat mukaan.

www.joulupolku.net



Lue lisää...

Sukulaisia esittelyssä: Marja Antila soittaa nyt vapautuneesti

Patrik Stenströmin artikkeli sukutapaamisissammekin ahkerasti käyvästä Marja Antilasta (taulu 1572, sukukirja s.40) Muusikko-lehdessä.

MUUSIKKO-lehti 10/2011
Vapaa pultti

Marja Antila soittaa nyt vapautuneesti
Teksti ja kuva Patrik Stenström

Marja Antilan tullessa Radion sinfoniaorkesteriin siellä oli vain puolisen tusinaa naista. Nyt uusien tulokkaiden enemmistö alkaa olla naisia. ”Mikä poikia nykyään vaivaa?” ihmettelee Marja monen muun tavoin.


Viulisti Marja Antila jäi eläkkeelle Radion sinfoniaorkesterin virastaan vuodenvaihteessa 2001-2002. Vaikka eläkkeelle jääminen on yksi elämän murroskohdista, vaikeita vieroitusoireita hän ei myönnä poteneensa.

”RSO oli lähdössä Kanarian saarille ja tuntui oudolta ja tylsältä jäädä kotiin, etenkin kun täällä oli kylmää. Minulla ei ollut mitään sen kummempia vaivoja ja olisin voinut soittaa muutaman vuoden lisääkin. Mutta toisaalta sain jäädä eläkkeelle terveenä ja omasta mielestäni soittokunnossa. Olin soittanut 35 vuotta RSO:ssa, joten siinä mielessä olin kyllä saanut soittaa kyllikseni”, Marja toteaa.

Keväällä virkaan oli koesoitto, mutta kun ketään ei kiinnitetty, häntä pyydettiin keikalle toukokuuksi.

Eläkkeellä olon ihanuus valkeni minulle tämän kuukauden aikana. Vaikka oli mukavaa taas soittaa, ymmärsin, että jatkossa voin valita vapaasti, mitä haluan tehdä – se oli vapauttava kokemus”, Marja tunnustaa.
”Nautin aina työstäni. Taivaan isä oli hommannut minulle mielekkään työn, ja sain olla kauneuden kanssa tekemisissä. Nautin edelleen yhtä lailla musiikin kuuntelusta kuin soittamisestakin.”

Marja käy säännöllisesti RSO:n konserteissa ja kuuntelee Ylen ykköstä lähes päivittäin.

”Aluksi sain konsertissa ihan keskittyä, etten ponnahtanut pystyyn kapellimestarin tullessa lavalle”, Marja nauraa. ”Oopperassa käyminen on ehkä helpompaa, koska en ole soittanut niitä teoksia. Osaan paremmin vain nauttia musiikista ilman että hartiat nousevat korviin ennen kakkosviulun pahoja paikkoja tai sooloja.”

Marja on laulanut Espoon Tuomiokirkon kamarikuorossa jo toistakymmentä vuotta. Hän näki joskus mainoksen, jossa kysyttiin, haluaako joku laulaa Mozartin Requiemin.

”Totta kai, olin aina halunnut! Ajattelin, että olen mukana vain sen produktion, mutta toisin kävi. Seuraavaksi kysyttiin, haluanko laulaa Bachin Johannes-passion, ja näin olen tullut olleeksi mukana ihan säännöllisesti. Esitämme Mendelssohnin Pauluksen adventtina useamman kuoron voimin.”

Viulunsoitto alkaa
Marjan lapsuudenkodin alakerrassa asui Kosti Vehasen serkku Leo, joka soitti viulua. Marja meni usein rappuun kuuntelemaan soittoa. Äiti havaitsi kiinnostuksen ja kysyi, josko viulunsoitto kiinnostaisi. Myöntävän vastauksen saatuaan äiti osti kaupasta viulun, ja siitä se lähti.

”Pääsin heti Kansankonservatorioon Sulo Hurstisen oppiin. Koska aloitin aika vanhana, 12-vuotiaana, etenin varsin nopeasti. Olen joskus katsonut senaikaisia nuotteja ja ihmetellyt, miten soitin niin vaikeita kappaleita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen mietin, mitä haluaisin tehdä. Vain musiikkitieteen ja taidehistorian laitoksille pääsi ilman lukemista, joten vaihtoehdot olivat vähissä – en ole koskaan ollut mikään pänttääjätyyppi. Kuulin yliopistolla kirjoja lukiessani orkesterien harjoituksia ja ajattelin, että olisi ihanaa saada vain soittaa. Lukumotivaationi oli heikko, pääsin taidehistorian approbaturistakin läpi vain sillä ehdolla, että lupasin olla jatkamatta”, Marja nauraa.

Marja siirtyi Erik Cronvallin johtamaan Ylioppilaskunnan Soittajiin 1961 ja tutustui siellä tulevaan mieheensä Pentti Antilaan. Hän kannusti Marjaa pyrkimään Sibelius-Akatemiaan, ja näin alkoivat opinnot Arno Granrothin opissa.

”Hän oli kuitenkin minulle liian vaativa ja tiukka opettaja ja siirryin Pekka Karin oppilaaksi. Pekka on minun tärkein opettajani; häneltä olen oppinut perusohjelmiston. Siihen aikaan ei juuri diplomeja tehty, vaan mentiin töihin heti kun oli mahdollisuus. Luikahdin 1964 RSO:n riveihin ensin avustajaksi, vuodesta 1968 vakituiseen virkaan. Samoihin aikoihin menin naimisiin ja synnytin kaksi lasta. Johanna oli vatsassani voittaessani pruuvin”, Marja muistelee.

Vähemmistöstä enemmistöksi
”Paavo Berglund on minun ykköskapellimestarini. Hän rakensi ankaralla työllä ja korilla orkesterin tasoa, ja häneltä olen oppinut orkesterisoitosta lähes kaiken. Hän oli vaativa ja ehdoton. Päämäärä oli kuitenkin niin selkeä ja musiikkia kunnioittava, että vaikka välillä itkettiin ja naurettiin samaan aikaan, oli ihanaa tehdä töitä.”

Siihen aikaan orkesterin muusikoista oli vain kymmenesosa naisia. Mukana oli vielä niitä sodankäyneitä vanhemman polven soittajia, joilla oli voinut olla soitossa vuosien tauko.

”Paavo joutui jynssäämään ihan perusasioitakin, mutta työ tuotti tulosta. Hän soitatti paljon pultti kerrallaan; siinä jäi armotta kiinni, ellei osannut.”

Naisistuminen on ollut RSO:ssa niin vahvaa, että yläjousistossa miehet ovat jo harvinaisuuksia. Vaikka Marja ei sinänsä pidä asiaa ongelmana, hänestä on surullista jos orkesterit vallan naisistuvat.

”En tiedä mikä poikia nykyään vaivaa, suuntautuvatkohan he enemmän urheilu- ja tietsikkahommiin, Marja ihmettelee. ”Aikoinaan perustettiin naisorkesteri, johon minuakin pyydettiin mukaan. En liittynyt, koska ajatus tuntui oudolta. Nyt aletaan kohta olla tilanteessa jossa täytyy perustaa miesorkesteri”, hän puuskahtaa.

Aluksi orkesterin jotkut vanhemmat miehet olivat ennakkoluuloisia nuoria naisia kohtaan. Marja ei kuitenkaan myönnä juuri joutuneensa tytöttelyn kohteeksi, sen verran fiksuja ja kohteliaita muusikot silti ovat. Alkoholin käyttö on vähentynyt aivan radikaalisti, mutta siihen lienee muitakin syitä kuin naisistuminen.

”Alkuaikoina etenkin matkoilla alkoholin käyttö oli enemmän kuin poikkeus. Se ei aina tuntunut kivalta. Aikataulut olivat matkoilla myös löyhempiä, saattoi olla vapaapäiviäkin jolloin pystyi tutustumaan kaupunkiin. Nykyisin aikataulut ovat niin tiukkoja, että loman kannalta matkoja ei voi ottaa.”

Vanhat ja nuoret mestarit
Paavo Berglundin vankan ja ankaran harjoittamisen jälkeen Okko Kamu vapautti olemuksellaan orkesterin soittoa. Leif Segerstam taas toi isot kappaleet, Straussit ynnä muut. Orkesteri pääsi heittäytymään mahtaviin sävelkylpyihin.

”Jukka-Pekka Saraste oli taas hieman erityyppinen, etenkin konserteissa oli hurjan hyvä draivi, vaikka joskus harjoitukset olivat hieman kireitä. Jokaisella oli kuitenkin oma antinsa ja merkityksensä orkesterin kehitykselle.”

”Sir Malcom Sargent oli minulle ensimmäisiä suuria kapellimestarikokemuksia, muistan aina sen tunnelman, minkä hänen vierailunsa loi. Hän johti neilikka rinnassaan. Silloisessa Suomessa se tuntui tuulahdukselta ulkomailta.”

”Suuri kapellimestari tietää mitä haluaa ja luottaa itseensä. Vakuuttavan auktoriteetin huomaa yleensä heti; esimerkiksi Mikko Franck tuntui saavan orkesterin nopeasti hallintaansa jo uransa alussa. Monet kapellimestarit olivat lasteni ikäisiä, mutta kun Mikko olisi teoriassa voinut olla vaikka lapsenlapseni, ajattelin että olisi varmaan syytä päästä kohta jo eläkkeelle”. Marja vitsailee.

Marja on aina ollut kaikkiruokainen musiikin suhteen: kulloinkin soitettu musiikki on ollut hänen lempimusiikkiaan.

”Magnus Lindbergin musiikista olen aina pitänyt erityisesti, hänen musiikissaan on valloittavaa energiaa. Joskus ulkomailla Feriaa soitettaessa tuntui, ettei meinannut tuolilla pysyä innostukseltaan.”
Musiikkitalo on orkesterin pitkän ajan unelmien täyttymys. Vaikka Marja ei ole siellä soittanutkaan, hän oli silti mukana odottamassa sitä niin kauan, että osaa iloita siitä aivan kuin olisi vielä töissä.

”On mahtavaa, että enää ei tarvitse matkustaa ulkomaille päästäkseen hyvään saliin. Toivon, että Musiikkitalosta todellakin tulee kaikenlaisen musiikin tyyssija, ei pelkästään klassisen musiikin.”

Viulu soi edelleen
Marja soittaa edelleen säännöllisesti, tosin ei aivan päivittäin. Hän soittaa kvartetissa Ylermi ja Rista Poijärven sekä Michael Ertzin kanssa. He soittivat juuri Marjan 70-vuotispäivillä Schubertia. Marja käy myös avustamassa Kauniaisten Orkesteria.

”Olin ollut seitsemän vuotta soittamatta orkesterissa kun minua pyydettiin mukaan. Tunnin kuluttua tuntui kuin en olisi ollut päivääkään poissa. Vilkuilin kelloa paussin toivossa, ja muutenkin tuntemukset olivat ihan samoja kuin RSO:n aikoina. Amatööriorkesterissa taso on toki toinen, mutta ei toisaalta minunkaan soittokuntoni ole enää siinä terässä kun töissä ollessani. Ennen esiintymisiä harjoittelen kuitenkin päivittäin.”

Muusikolla elämän kaari on ihana. Lapsuuden harrastus muuttuu ammatiksi, ja sitten eläkkeellä voi taas harrastaa, ilman pakkotahtisuutta. Jos olisin ollut vaikka pankissa töissä, en tiedä miten voisin mielekkäästi jatkaa ammattia kollektiivisena harrastuksena.”

Marjalla on pari 90-vuotiasta ystävää joita vanhainkodissa tavatessaan hän ottaa viulun mukaan ja soittaa ja laulaa heille. Siellä monet, jotka eivät juuri muuten enää kommunikoi, ovat olleet kyyneleet silmissä ja sanoneet, etteivät ole aikoihin kuulleet mitään niin kaunista.

”Tunnen todellakin tekeväni jotakin tärkeää ja mielestäni saan paremman kontaktin yleisöön kuin esimeerkiksi Finlandia-talolla sain. Siellä ei tarvitse soittaa mitään hienoa ja vaikeaa, vaan ihan yksinkertaisetkin asiat toimivat.”

Merellisiä elämyksiä
Marja on aina liikkunut aktiivisesti ja harrastaa edelleen kesällä melontaa Suvisaaristossa, talvella meren jäällä luistelua ja talviuintia jopa kilpailutasolla. Meri on elementtinä hänelle erityisen rakas, ja Ylen virkistyssaari tarjoaa merellisille kokemuksille oivat puitteet. Terveelliset ja kohtuulliset elämäntavat ja positiivinen mieli kuuluvat muutenkin elämänasenteeseen.

”Ylellä on eläkejumppa ja pilates-ryhmä, joissa myös käyn säännöllisesti.”

Kesällä taloaan katsoessaan hän totesi yhden nurkan kaipaavan maalaamista ja kävi ostamassa pienen pönikän maalia. Kun nurkka oli maalattu, tuntui että seuraavakin kohta kaipasi maalia. Näin hän kohta tuli maalanneeksi koko talon.

”Tällä tavoin se meni kivuttomasti. Jos olisin etukäteen ajatellut maalaavani koko talon, olisin varmasti suhtautunut siihen raskaana urakkana ja ollut stressaantuneempi.”

Marja ei halunnut 70-vuotislahjaksi tavaroita, vaan elämyksiä. Hän sai rahaa kuumailmapallolentoa varten, mutta huonon sään takia ei ole vielä päässyt taivaalle. Unohtumattoman elämyksen tarjosi myös RSO:n vaskisoittajista koottu solistiseitsikko, joka soitti juhlissa Marjan kyyneliin.

”Käyn myös raamattupiirissä ja luotan siihen, että taivaan isä pitää minusta huolta. Minulla on paljon ihania ystäviä ja sukulaisia ympärilläni, ja minua pyydetään moneen paikkaan. Olen erittäin kiitollinen terveydestäni, ja täytyy sanoa että nautin elämästäni aivan hurjasti.”



Lue lisää...

2011 Sukutapaaminen Marskin Majalla

Akaan Sipilän sukuseuran sukukokous järjestettiin Lopella Marskin Majalla aurinkoisessa säässä 12.6.2011. Tapaamiseen oli kokoontunut 57 aikuista sekä 6 lasta kesäsunnuntain viettoon.

Tervetuliaismaljan jälkeen Helena Höysniemen johdolla kisailtiin Marski-tietämyksestä vastaamalla 20 tietovisakysymykseen. Kisan voitti Kalevi Höysniemi ja toisena palkittiin Kokkoloiden tiimi.

Sukukokousta johti Kari Sipilä yhdessä sukuseuran puheenjohtajan Kirsti Taattolan kanssa. Kokouksessa hyväksyttiin 2010 toimintakertomus sekä tilit. Kokouksessa hyväksyttiin myös 2011 toimintasuunnitelma sekä talousarvio ja jäsenmaksuksi vahvistettiin edelleen 7 euroa. Hallitukseen valittiin erovuoroisen Arja Aulamo-Kokkolan tilalle Arjan poika Antti Kokkola. Erovuorossa ollut Pirkko Rodriguez valittiin uudelleen. Kati Manni ja Mirja Sipilä kertoivat sukutietojen siirrosta sähköiseen muotoon Sukujutut-ohjelmaan sekä sovittiin miten tietoja tästä eteenpäin päivitetään. Erityisesti halutaan kerätä sukulaisten sähköpostiosoitteita, jotta tietoa sukuseuran toiminnasta sekä tapahtumista saataisiin laajemmin jakoon.

Kokouksen jälkeen nautittiin maukas lounas sekä kuultiin Jorma Sipilän kertovan Martti Sipilästä ja Marskista. Tämän jälkeen kuultiin myös Ilkka Mannin kertovan suvun Tammelan haaran vaiheista. Esitysten jälkeen tutustuimme historialliseen Marskin Majaan.

Kuvat: Kari Sipila

Lue lisää...

Akaan Sipilän sukuseuran hallitus

Akaan Sipilän sukuseuran hallitus.

Akaan Sipilän sukuseuran hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Antti Kokkola sekä Pirkko Rodriguez valittiin uudelleen. Hallituksen kokoonpano on:
Kirsti Taattola, puheenjohtaja
Helena Höysniemi, varapuheenjohtaja
Ismo Isomäki
Antti Kokkola
Kati Manni
Pirkko Rodriguez
Erkki Sipilä
Risto Sipilä
Outi Stenholm
--------
Pirjo Kaukiainen, rahastonhoitaja
Mari Raininko, rahastonhoitaja 2012-
Mirja Sipilä, sihteeri

Kuvassa vasemmalta: Mirja Sipilä (sihteeri), Outi Stenholm, Erkki Sipilä, Kirsti Taattola (puheenjohtaja), Helena Höysniemi (varapj), Mari Sipilä (rahastonhoitaja 2012-), Antti Kokkola, Kati Manni.

Kuvasta puuttuvat Antti Isomäki, Pirkko Rodriguez, Risto Sipilä, Pirjo Kaukiainen (rahastonhoitaja).


Lue lisää...

Kari Sipilä vastaa sukuseuran kysymyksiin

1. Esittely
Olen Kari Sipilä, Kerttu ja Martti Sipilän toiseksi vanhin poika. Olen naimisissa Marja Sipilän kanssa ja poikamme ovat Jarkko ja Jouko, jotka on jo esitelty sukuseuran sivuilla. Lastenlapsia on viisi: Jarkolla ja Heidillä Annika, Erika ja Tommi sekä Joukolla ja Kimillä USA:ssa Anna-Maya ja Marko - herttaisia, aktiivisia ja reippaita kaikki.


Olen talvisodan ajan lapsi, synnyin helmikuussa 1940 Kangasalla Kiehelässä. Se oli äidin kotitalo, jossa olimme tuolloin talvisotaa paossa Helsingin Bulevardilla olleesta kodistamme. Talvi oli kylmä, jopa 40 pakkasastetta, kerrottiin. Isä oli sotatehtävien lisäksi Työtehoseuran toimitusjohtaja ja oli myös tuolloin oto. Helsingin yliopiston Malminkartanon opetus- ja koetilan tilanhoitaja. Tämän vuoksi muutimme vuonna 1943 uuteen tilanhoitajan rakennukseen Malminkartanoon ( josta muistan Helsingin ja Malminkartanonkin pommituksia keväällä 1944. Se rakennus on korjattuna nykyisin Malminkartanon seurakuntatalo, missä käymme laulamassa kauneimmat joululaulut ). Vuonna 1951 muutimme uuteen omakotitaloomme Martinkalliolle Kaarelaan, joka oli silloin Helsingin maalaiskuntaa. Ylioppilaaksi pääsin SYK:sta keväällä 1958 ja RUK:n kurssi oli 99. Dipl.ins.-tutkinnon suoritin rakennusinsinööriosastolla TKK:ssa v. 1964 ja tekn.lis.-tutkinnon TKK:ssa USA:n jatko-opiskelujen jälkeen v. 1965. Tekniikan tohtori h.c.:ksi minut nimitettiin vuonna 2000. Vanhempien kodista muutimme naimisiin mennessämme omaan kotiin Helsinkiin ja olemme asuneet usean Helsingin kodin lisäksi Riadissa, Chicagossa, Genevessä ja nykyisin omakotitalossamme Espoon Tuomarilassa. Kesäasuntomme hankimme jo vuonna 1967 Lammilta Ormajärven rannalta, jonne sitten tarpeen mukaan on tehty lisärakennuksia ja laajennuksia, viimeksi vuosituhannen vaihteessa.

Töissä olen ollut sekä rakennusalan ja muissa yritysjohdon tehtävissä eri yrityksissä ja eri toimialoilla. Olen ollut suunnittelijana ja urakoitsijana kotimaassa ja ulkomailla, rahoittajana, rakennuttajana ja kiinteistöliiketoiminnassa, kansainvälisissä tehtävissä ja asuen ulkomailla Saudi-Arabiassa, USA:ssa ja Sveitsissä sekä innovaatioalalla tutkimusta ja tuotekehitystä edistämässä ( Suunnittelukeskus, YIT, Postipankki, Amer-Yhtymä, Keksintösäätiö ). Varsinaisten eläkevuosien alettua olen toiminut omassa liikkeenjohdon konsulttitoimistossa Future Innovations, Fiksu Talo Oy-yrityksen osaomistajana sekä mentorina ja kansainvälistymisen seniorikonsulttina ( Nestor Partners ). Olen myös ollut monissa eri järjestöissä vastuullisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. On henkilöitä, jotka eivät osaa lopettaa!

2. Mitä odotat sukuseuralta?
Nykyisin nojaudutaan kovasti sosiaaliseen mediaan ja sähköisiin yhteyksiin kuten internetiin, sähköpostiin, facebookiin, linkediniin, twitteriin ja muihin. Ne - ja televisio sekä nuorisolla erilaiset pelit - ovat vallanneet aikaa henkilökohtaisilta tapaamisilta, jopa puhelinsoitoilta, vaikka puhelimitse tavoittaminen onkin kännyköiden ansiosta helpottunut paljon. Hyvin on sukuseurammekin esillä netissä.

Tämän sähköisen viestinnän vastapainoksi on tärkeää ylläpitää henkilökohtaisia
kontakteja ja tapaamisia tuttujen ja sukulaisten kesken. Siinä sukuseuralla on tärkeä tehtävä. On hienoa, että tapaamisia on muulloinkin kuin syntymäpäivinä, häissä tai hautajaisissa.

Jatkuvasti on myös esillä se, että nuoriso ei tunne sukulaisiaan eikä tule sukukokouksiin. Mikähän lääke tai porkkana siinä tepsisi?


3. Tärkeitä sukuun liittyviä muistoja
Viialassa meidän ja Lauri-sedän perheen kesänviettopaikat Soukko ja Luttusranta ovat lähekkäin, Jumusen lahden molemmin puolin. Eräänä sunnuntaiaamuna olympiavuonna 1952 Lauri-setä tuli Luttusten kalliolle ja huusi meille Soukkoon niin, että Jumunen raikui: ”Suomen missi Armi Kuusela on valittu Miss Universumiksi, maailman kauneimmaksi.” Oli hieno tunne, että me voitimme! Tähän aihepiiriin liittyen, muuten, olin muutama vuosi sitten ostamassa äidin ja isän haudalle kukkia Viialan kukkakaupasta. Siellä oli niin sievä myyjä, että kukkien valinta kesti ja kesti niin, että Marja melkein hermostui autossa odottaessaan. Kauppa lopulta syntyi ja selitin viipymiseni syyn. Sitten talvella 2008 Miss Suomeksi valittiin tämä viialalainen kukkien myyjä Satu Tuomisto!

Setä-Jussi eli J.F. Sipilä, joka oli syntynyt vuonna 1875 ja oli Sylvi Sipilän isä, oli vuosituhannen vaihteessa hetken aikaa Sipilän talon isäntänä, mutta siirtyi sitten liikemieheksi ostaen ja myyden hevosia, halkoja, kiinteistöjä yms. Hän omisti 69-vuotissyntymäpäivänsä aikaan vuonna 1954 ravintolan Helsingissä Mechelininkadun pohjoispäässä paikassa, missä nykyisin on Etolan myymälä. Hän päätti tuolloin järjestää 70-vuotispäivänsä juhlat sukulaisille ja ystäville vuotta aikaisemmin, kun kerran omisti hienon ja ison ravintolan. Pääsin tuolloin 14-vuotiaana mukaan juhliin isän kanssa, mutta syömisen jälkeen juhlissa minulla oli tylsää, kun aikuiset vaan juttelivat ja juhlivat. Mutta sitten eteisestä löytyi pajatso ja useamman kerran isä toi minulle kolikoita – ja sai jatkaa taas juhlimista. Setä-Jussi kuoli kuukausi oikean 70-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen, joten juhlat olivat oikeaan aikaan.

Soukossa tapahtui kesäisin paljon, muutimme sinne kesäisin vuodesta 1951 alkaen. Julkaisimme Jorman kanssa Soukon Sanomia ja Soukon Seutua, tekstaamalla tehtyä uutislehteä, jota kalkkeeripaperilla kopioitiin 4-5 kappaletta. Lehtiä myytiin Luttusrantaan ja Sipilään ja toki vanhemmille. Uutiset olivat heinäntekoa, urheilua, kyykäärmeitä, kalansaaliita, vesibussiaikatauluja, isän matkoja, säätietoja ja maailman tapahtumiakin. Käärmeitä siellä oli ja niitä pelättiin, kerran isää pisti kyy. Soukossa oli mm. formulakilpailuja itse tehdyillä puuautoilla, joita vedettiin perässä juosten. Jos auto kaatui, oli pysähdyttävä ja käännettävä auto pyörilleen, siis taidon ja nopeuden yhdistelmä. Soukon portailla katseltiin lähes täydellistä auringonpimennystä noettujen lasien läpi 30.6.1954. Kun omaa kaivoa ei alkuun ollut, juomavettä haettiin ämpärillä ja maitokannulla veneellä Sipilän talolta ja oli hankalaa, jos tuuli keinutti venettä. Muovikanistereja ei silloin vielä ollut. Sukulaisurheilukilpailuja oli Viialan urheilukentällä ja Suivalan Heikki vanhimpana oli yleensä paras ja siis myös esikuva.

Suivalassa Kärkölässä vierailtiin vuosittain, usein myös talvella Salpausselän kisojen aikaan. Sieltä ajettiin Lahteen ja oltiin ylpeitä Veikko Hakulisesta ja muista voittajista. Suivalassa oli upeat pitopöydät, maatalouskoneita, marjapensaita ja mukavaa seuraa. Ainoa ongelma Suivalassa oli klimppikeitto, sillä jauhoisia lihapullan kokoisia keitossa olevia klimppejä en millään meinannut saada nieltyä tai purtua. Useamman kerran otin klimpin salaa suustani ja pistin nenäliinaan taskuuni, toivoen, ettei kukaan huomaisi. Heikin kanssa katselimme kerran pihalla autoja ja yht’äkkiä Heikki kysyi, onko teidän autossanne jo turvavyöt, kun oli sellainen sykermä takapenkin keskellä. Tunnustin, ettei vielä ja tarkemmin katsottuamme sykermä olikin isän varahenkselit!


4. Päiväni nykyisin
Pääosin eläkkeellä ollessa on erityisen mukavaa, että aamut eivät useinkaan ole kiireisiä, vaan saa herätä rauhassa ja lukea Hesarin aamupuuron ja –kahvin kera. Tietokone ja sähköposti kyllä houkuttavat koneelle heti aamulla, ainakin vilkaisemaan sähköpostit sekä Maikkarin, Ilta-Sanomien, Iltalehden uudet uutiset ja juorut. Meillä molemmilla Marjan kanssa on omat työhuoneet laajoine arkistoineen ja ylitäysine kirjahyllyineen. Siivota pitäisi ja poistaa vanhoja tavaroita!

Viikon kokoukset, työt ja muut menot pyrin keskittämään viikon keskiosan päiviin, jolloin pitkät viikonloput antavat mahdollisuuden pitkiin viikonloppuihin mökille tai muuten. Vesijumppaa ja muuta kuntoilua on useampana päivänä viikossa ja onhan kotonakin kuntopyörä ja soutulaite, kun vaan tulee aloitettua niillä.

Netin kautta olemme Skypellä yhteydessä Joukon ja perheensä kanssa viikoittain ja Jarkon perhettä nähdään eniten juhlapäivinä ja nuorison urheiluharrastusten myötä. MTV3:n uutisia katsotaan säännöllisesti ja seurataan Jarkon uutisjuttuja. Niitä on nauhoitettukin monta kasetillista. Matkoja Amerikkaan tai lomakohteisiin mietitään usein ja selataan nettiä, osa matkojen iloista onkin suunnittelu etukäteen. Ja tietysti, Jarkon dekkarit luetaan ensin luonnoksena ja sitten kirjapainotuoreina sekä suomeksi että Joukon ja Jarkon Amerikan firman Ice Cold Crime tuottamat englanniksi käännetyt kirjat.


5. Saavutuksia ja harrastuksia
Mukava perhe ja rakkaat lastenlapset on ollut hienoin saavutus ja olla tämän sukuhaaran kantaisä, Nonno, niin kuin lapset sanovat. Nonno-nimen, joka on isoisä italiaksi, sain italialaiselta juristityökaveriltani Sveitsissä Annikan synnyttyä. Se on helppo nimi ja sisältää myös komennon no-no!

Työhöni ja tehtäviini on sisältynyt merkittävä määrä Suomen osaamisen ja sen innovaatiotoiminnan edistämistä sekä esittelemistä kansainvälisissä kongresseissa ja tilaisuuksissa parissakymmenessä maassa, mm. USA:ssa, Venäjällä, Kiinassa, Isossa Britanniassa, Etelä-Koreassa, Jordaniassa, Libyassa, Iranissa, Azerbaijanissa, Uzbekistanissa, Filippiineillä, Romaniassa, Sveitsissä, Virossa, Ruotsissa jne. Niinikään olen ollut monessa yrityksessä kuten Rakennustekniikka Oy:n, Talouselämä Oy:n, YIT-Kiinteistöt Oy:n ja S-Asunnot Oy:n hallituksissa. Usean järjestön luottamustehtävät ovat olleet myös mielenkiintoisia sekä alaa edistäviä ja haastavia kuten toiminta Suomen Rakennuttajaliiton ja LES Scandinavian puheenjohtajana ja Suomen Teknillisen Seuran varapuheenjohtajana ja Suomen Rakennusinsinöörien Liiton hallituksessa. Kirjoittamistakin on työraporttien lisäksi ehditty tehdä eri kirjoihin, ammattijulkaisuihin ja mielipidekirjoituspalstoillekin.

Innosuomi-palkinnoilla, joita minulla oli ilo olla jakamassa Tasavallan Presidentin avustajana 10 vuoden aikana. Ensimmäinen palkintojen jako oli Presidentin linnassa, joka oli tosi hienoa. Itsenäisyyspäivän vastaanotolle meidät kutsuttiin 1998. Näin on hienosti edistetty suomalaisen innovatiivisuuden menestystarinoita. Arvokasta on myös olla Teknillisten Tieteiden Akatemian jäsen ja aiempi varaesimies.

Harrastusteni piiriin voidaan lukea valokuvaus ( mihinkähän ne kaikki kuvat nyt pistäisin ? ), linnut ja luonto, matkailu ja kansainvälistyminen sekä hiihto, laskettelu, golf ja nyt myös vesijumppa. Ikävuodet ja muut krempat alkavat vähitellen hiukan rajoittaa vilkasta liikuntaa, valitettavasti.


6. Mieleenpainuvin matkakohteeni
Olen käynyt yli 70 maassa työ- tai lomamatkalla ja asunut 6 vuotta ulkomailla; USA:ssa kahdesti, Saudi-Arabiassa ja Sveitsissä. Kotimaa on koluttu päästä päähän, samoin työ- tai lomamatkaillen.

Ehkä kuitenkin mieleenpainuvimpana matkakohteena on ollut Saudi Arabia vuosina 1978-79, jolloin olin Riadissa johtamassa suolanpoistolaitoksen rakentamista, jotta lähiseudun asukkaille saataisiin puhdasta juomavettä. Maa oli silloin voimakkaassa kasvu- ja muutosvaiheessa ja kansainvälinen osaaminen oli siellä toivottua ja myönteistä. Tuolloin koki eri kulttuurien vaikutteita ja ajattelutapoja sekä suvaitsevaisuutta. Siellä oli helpommin ymmärrettävissä historian ja Raamatun maisemat ja kertomukset hiekkaerämaineen, keitaineen, kirkkaine tähtitaivaineen ja mietiskelymahdollisuuksineen. Arabiankielen ja erilaisten aakkosten alkeiden opettelu, kultakaupat, hiekkamyrskyt, miesten etuoikeudet, siirtotyöläiset, kielten sekamelska, alkoholittomuus, lukuisat valokuvauskiellot, julkiset teloitusrangaistukset, holtiton liikenne, lentokentän ruuhkat jo silloin, Punaisen meren kirkkaus ja korallit sekä kova kuumuus olivat myös erilaisuuksia. Toki rakennusprojekti oli kiireinen, monia asioita piti soveltaa paikallisiin olosuhteisiin ja materiaaleihin, mutta valmista tuli ja asukkaat saivat puhdasta vettä.

Kävin muuten esitelmöimässä innovaatiotoiminnan kehittämisestä Riadissa lähes 30 vuotta myöhemmin ja etsiskelin tuttuja paikkoja. Kaupungin keskusta korkeine taloineen ja leveine katuineen oli muuttunut kovasti, mutta sivummalla ja maaseudulla oli kovin samanlaista kuin työskennellessämme siellä. Ehkei siellä ollut ollut muutoksia sataan tai tuhanteen vuoteenkaan, miten lie sitten tulevaisuudessa?


Lue lisää...