
Hyvät Akaan Sipilän sukuseuran jäsenet!
Kesän 2009 sukukokous Sääksmäen Pappilanniemessä Valkeakoskella elokuussa 2009 kokosi 47 sukuun kuuluvaa. Kokouksen ja lounaan ohessa Valkeakosken matkailutoimiston opas sekä sukuseuramme jäsen Lasse Retulainen kertoivat Sääksmäen ja Valkeakosken historiasta.
Hallituksen kuulumiset: ...
Erovuoroiset jäsenet Ismo Isomäki, Outi Stenholm ja Kirsti Taattola valittiin uudelleen. Sukuseuran sihteeriksi vuoden 2010 alusta valittiin Mirja Sipilä. Muut jäsenet jatkavat. Hallituksen jäsenet vuonna 2010 ovat Helena Höysniemi, Ismo Isomäki, Arja Aulamo-Kokkola, Ilkka Manni, Pirkko Rodriguez, Erkki Sipilä, Risto Sipilä, Outi Stenholm ja Kirsti Taattola. Seuran puheenjohtajana toimi Kirsti Taattola, varapuheenjohtajana Ilkka Manni, sihteerinä Mirja Sipilä ja rahastonhoitajana Pirjo Kau-kiainen.
Tänä vuonna kokoonnumme toimintamme 20-vuotiskokoukseen sunnuntaina 13.6.2010 Akaan Viialan Varrasniemeen, Viialan VPK:n Palokärki-majalle. Ennen kokousta on mahdollisuus osallistua kukkien laskuun Sipilän suvun haudoille klo 10.00 Akaan (Toijalan) hautausmaalla (Jussintie). Kokouksen jälkeen nautimme runsaan lounaan. Paikalla on Sipilän suvun vaiheita esittelevä valokuvanäyttely. Jorma Sipilä kertoo muistikuviaan Varrasniemestä ja Sipilän talosta. Palokärjessä on käytettävissä soutuveneitä, uimaranta ja ulkopelejä. Pyrimme järjestämään lapsenvahteja kysynnän mukaan. VPK on luvannut ajaa paloauton paikalle nuorison vetonaulaksi. Sipilän tila on kävelymatkan päässä.
Sukukokouksen 2010 ohjelma Varrasniemen Palokärjessä, sunnuntaina 13.6.2010
klo 10.00 Kukkien lasku sukuhaudoille Akaan hautausmaalla (Toijalassa)
klo 11.00 Ilmoittautuminen ja tervetuliaisjuoma Palokärjessä
klo 11.30 Sukukokous
klo 12.30 Lounas
klo 13.30 Muistikuvia Varrasniemestä ja Sipilän talosta, Jorma Sipilä
Tutustumien valokuvanäyttelyyn Erkki Sipilä, Jorma Yrjölä
klo 14.00 Sukuseuran hallituksen kokous
klo 14.00 Vapaa ohjelma
- soutu, uinti, pelit
- kävelyretki Sipilän taloon
klo 16.00 Kahvi, virvokkeita
klo 17.30 Kotiin lähtö
Sukukokoukseen ja lounaalle osallistumismaksu on 20 €/henkilö (yli 18-vuotiaat, nuoremmat maksutta). Maksut suoritetaan paikan päällä ilmoittautuessa sukukokoukseen.
Kokouksessa päätetään vuoden 2010 jäsenmaksu, jonka voit maksaa kokouksen jälkeen paikanpäällä tai myöhemmin pankkiin Nordea 205820-261142.
Sitovat ilmoittautumislomakkeen 30.5.2010 mennessä sukuseuran sihteerille: Mirja Sipilä, Kasavuorentie 22 F 42, 02700 KAUNIAINEN tai mirja.sipila@ovi.com.
Tämä kirje on lähetetty sähköpostilla niille jäsenille, joiden sähköpostiosoite on tiedossa, ja muille paperinen kirje. Mikäli haluat kirjeestä paperisen version tai ilmoittaa sähköpostisi, lähetä viesti mirja.sipila@ovi.com. Kirjeitä ei enää postiteta henkilöille, jotka ovat jättäneet jäsenmaksunsa mak-samatta kolmen edeltävän vuoden osalta.
Tutustu Akaan Sipilän sukuseuran kotisivuihin osoitteessa http://akaansipila.blogspot.com.
Hyvää kevättä ja alkukesää toivottaen,
Kirsti Taattola, sukuseuran esimies
Viialan VPK:n Palokärki, Akaan Viialan Varrasniemi
http://www.viialanvpk.com/palokarki/
Ajo-ohje Valtatie 3 suunnalta saavuttaessa:
1. Aja moottoritien liittymästä nro 32 (Turku/Viiala) valtatielle 9.
2. Aja valtatie 9 liittymästä Toijala/Viiala tielle 303 (Hämeentie).
3. Aja tietä 303 Viialan suuntaan.
4. Käänny tieltä 303 oikealle Varrasniementielle.
5. Varrasniementieltä käänny Pirjonmäentielle (jossa opaste ”Palokärki”).
6. Palokärjen kiinteistöt löydät ajettuasi Pirjonmäentien perille.
Lue lisää...
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Sukuseuran Jäsenkirje 1/2010
klo
13.34
0
kommenttia
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
'Hei Me Ollaan Sukua - ...' Akaan Sipilät Nyt Myös Facebookissa

Akaan Sipilän sukuseuralla nyt myös ryhmä Facebook sivuilla.
Kati Mannin ja Essi Kaukosen (ent. Manni) vauhdittamana Akaan Sipilän Sukuseura avasi Facebook ryhmäsivun tammikuussa 2010. Erityisesti sukulaisista nuoremman polven suosimassa Facebook palvelussa 'Hei Me Ollaan Sukua - Akaan Sipilät' sivuille on jo liittynyt useita sukuun kuuluvia. Kaikki, ikään katsomatta, ovat tervetulleita liittymään ryhmään.
Lisätietoja mirja.sipila@ovi.com.
Lue lisää...
klo
20.57
0
kommenttia
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Hilja Sipilän 100-vuotissyntymän muistotilaisuus

Kärkölän Suivalassa vietettiin vuonna 1960 kuolleen Hilja Sipilän 100-vuotissyntymän muistotilaisuus 26.9.2009.
Väinö ja Hilja Sipilän tyttäret Helena, Maija ja Ulla olivat pukeutuneet äitinsä käyttämiin 1950-luvun asuihin. Viereisellä pöydällä oli kooste Hilja-äidin kuvista, kirjeistä, pöytäliinoista, astioista, koruista ym. ajanjaksolta 1935-1960.
Antti ja Eeva Sipilä sytyttivät kynttilät Heikki-veljen, Hilja-äidin ja Väinö-isän muistolle. Juhlassa kuunneltiin musiikkiesityksiä, laulettiin äidin 100-vuotissyntymän kunniaksi mm. hänen lempivirsiä ja luonnehdittiin häntä puhein ja ajatuksin.
Lue lisää...
klo
11.29
0
kommenttia
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Vuoden 2009 Sukukokous Valkeakosken Maisemissa

Akaan Sipilän vuoden 2009 sukukokousta vietettiin Valkeakosken Sääksmäellä Pappilanniemen maisemissa. Kaunis kesäsää oli saanut reilun joukon sukulaisia mukaan tämän kertaiseen tapaamiseen.
Katso Kari Sipilän ottamia kuvia sukukokouksesta.
Lue lisää...
klo
20.55
0
kommenttia
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Sukuseuran Jäsenkirje 1/2009

Lue sukuseuran jäsenkirje, jossa tietoa viime vuoden sukukokouksesta sekä 9.8. Valkeakoskella järjestettävästä kesän 2009 sukukokouksesta. Ilmoittautumiset sukukokoukseen viimeistään 30.6..
Hyvät Akaan-Sipilän sukuseuran jäsenet!
Kesän 2008 sukukokous Hämeenlinnassa Kerhoravintola Seiskassa kesäkuun helteisenä sunnuntaina kokosi 42 sukuun kuuluvaa. Kokouksen ja lounaan jälkeen pääosa sukukokoukseen osallistuvista lähti opastetulle kierrokselle Hämeen linnaan. Oppaana toimi sukuun kuuluva Aleksi Stenholm. Osa tutustui tykistömuse-oon.
Hallituksen kuulumiset: erovuoroinen Arja Aulamo-Kokkola valittiin uudelleen. Maija Härsilän tilalle valittiin Pirkko Rodriguez. Muut jäsenet jatkavat. Hallituksen jäsenet vuonna 2008 ovat Helena Höysniemi, Ismo Isomäki Arja Aulamo-Kokkola, Ilkka Manni, Pirkko Rodriguez, Erkki Sipilä, Risto Sipilä, Outi Sten-holm ja Kirsti Taattola. Seuran puheenjohtajana toimi Kirsti Taattola, varapuheenjohtajana Ilkka Manni, sihteerinä Outi Stenholm ja rahastonhoitajana Pirjo Kaukiainen.
Tänä vuonna kokoonnumme sunnuntaina 9.8.2009 Valkeakosken Sääksmäelle Pappilanniemen kurssi-keskukseen (www.saaksmaenseurakunta.fi/pappilanniemi, ajo-ohjeet kääntöpuolella). Kokouksen jälkeen nautimme hämäläisen pitopöydän antimista. Päivän lopuksi on mahdollista tutustua kurssikeskuksen luontopolkuun, lähteä viimeistä päivää auki oleville Valkeakosken asuntomessuille (www.valkeakoski.fi)) tai Visavuoreen, taiteilija Emil Wikströmin museoon (www.visavuori.com). Asuntomessuille kannattaa hank-kia liput etukäteen internetin välityksellä. Sukuseura ei hoida lippuvarauksia.
Sukukokouksen 2009 ohjelma Pappilanniemen kurssikeskuksessa, sunnuntaina 9.8.2009
klo 10.30 Ilmoittautuminen ja tervetuliaisjuoma
klo 11.00 Sukukokous
klo 12.00 Lounas, hämäläinen pitopöytä
klo 13.00 Katsaus Sääksmäen historiaan, Valkeakosken matkailupalvelun opas
klo 13.30 Sukuseuran hallituksen kokous
klo 14.00 Vapaa ohjelma
Sukukokoukseen ja lounaalle osallistumismaksu on 20 €/henkilö (yli 12 -vuotiaat), nuoremmat maksutta. Maksut suoritetaan paikan päällä ilmoittautuessa sukukokoukseen. Kokouksessa päätetään vuoden 2009 jäsenmaksu, jonka voit maksaa kokouksen jälkeen paikan päällä tai myöhemmin pankkiin Nordea 205820-261142. Pyydän palauttamaan oheisen, sitovan ilmoittautumislomakkeen 30.6.2008 mennessä sukuseuran sihteerille Outi Stenholm, Eino Leinon katu 7 B 9, 13130 HÄMEENLINNA,
sähköposti: outis@aina.net
Tämä kirje on lähetetty myös sähköpostilla niille jäsenille, joiden sähköpostiosoite on tiedossa ja muille paperinen kirje. Mikäli haluat saada paperisen version, lähetä sähköpostilla pyyntö Outi Stenholmille. Kirjeitä ei enää postiteta henkilöille, jotka ovat jättäneet jäsenmaksunsa maksamatta kolmen edeltävän vuoden osalta
Tutustu sukuseuran uusin internetsivuihin http://akaansipila.blogspot.com. Anna palautetta!
Hyvää kevättä ja alkukesää toivottaen,
Lue lisää...
klo
8.34
0
kommenttia
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Sukukokous Valkeakoskella 9.8.2009

Merkkaa sukukokouspäivä kalenteriin!
Tänä vuonna kokoonnumme sunnuntaina 9.8.2009 Valkeakosken Sääksmäelle Pappilanniemen kurssi-keskukseen. Kokouksen jälkeen nautimme hämäläisen pitopöydän antimista. Päivän lopuksi on mahdollista tutustua kurssikeskuksen luontopolkuun, lähteä viimeistä päivää auki oleville Valkeakosken asuntomessuille (www.valkeakoski.fi)) tai Visavuoreen, taiteilija Emil Wikströmin museoon (www.visavuori.com). Asuntomessuille kannattaa hank-kia liput etukäteen internetin välityksellä. Sukuseura ei hoida lippuvarauksia.
Lue lisää sukukokouksen ohjelmasta ja ilmoittautumisesta sekä ajo-ohjeista.
Sukukokouksen 2009 ohjelma Pappilanniemen kurssikeskuksessa, sunnuntaina 9.8.2009
klo 10.30 Ilmoittautuminen ja tervetuliaisjuoma
klo 11.00 Sukukokous
klo 12.00 Lounas, hämäläinen pitopöytä
klo 13.00 Katsaus Sääksmäen historiaan, Valkeakosken matkailupalvelun opas
klo 13.30 Sukuseuran hallituksen kokous
klo 14.00 Vapaa ohjelma
Osallistumismaksu
Sukukokoukseen ja lounaalle osallistumismaksu on 20 €/henkilö (yli 12 -vuotiaat), nuoremmat maksutta. Maksut suoritetaan paikan päällä ilmoittautuessa sukukokoukseen.
Ilmoittautuminen
Pyydän palauttamaan oheisen, sitovan ilmoittautumislomakkeen 30.6.2008 mennessä sukuseuran sihteerille Outi Stenholm, Eino Leinon katu 7 B 9, 13130 HÄMEENLINNA,
sähköposti: outis@aina.net
Ajo-ohje
Pappilanniemen kurssikeskus:
www.saaksmaenseurakunta.fi/pappilanniemi/
Ajo-ohje Pappilanniemelle:
Pappilanniemen kurssikeskus sijaitsee Sääksmäellä Valkeakosken kaupungissa.
Matkaa Hämeenlinnasta on n. 40 km, Tampereelta n. 40 km, Helsingistä 135 km ja Valkeakoskelta 10 km.
Osoite on Pappilanniemi 51, 37700 Sääksmäki.
Paikalle on helppo tulla Helsinki - Tampere -moottoritieltä, josta matka jatkuu vielä hieman vanhaa kolmos-tietä. Pappilanniemen lähelle pääsee myös Hämeenlinna-Valkeakoski linja-autoilla. Pysäkiltä on reilu puoli kilometriä kokouspaikalle.
Etelästä tulevat:
Nouse rampista nro 29 Valkeakoski tielle 130. Rampin jälkeen heti oikealle Sääksmäkeä kohti. Tietä ajetaan 7 km jonka jälkeen käänny oikealle viitoituksen mukaisesti.
Pohjoisesta tulevat:
Nouse rampista nro 30 Sääksmäki tielle 303. Käänny rampin jälkeen heti vasemmalle Valkeakoskelle. 4 km, ajettuasi käänny eteen tulevasta T-risteyksestä vasemmalle Valkeakoski tielle 130. Aja 3,7 km, ja käänny oikealle viitoituksen mukaisesti.
Lue lisää...
klo
22.46
1 kommenttia
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Jarkko Sipilä vuoden dekkarikirjailija

Kahdeksas Takamäki-romaani Seinää vasten toi Jarkko Sipilälle Vuoden johtolanka 2009 -palkinnon. Palkintotilaisuus järjestettiin Helsingissä 10. maaliskuuta.
Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta.
MTV 3:n uutisten mukaan Suomen dekkariseura korosti Jarkon kriittistä yhteiskunta-analyysia, josta on tullut kirjailijan tavaramerkki. Vakavat yhteiskunnalliset epäkohdat punoutuvat luontevasti kokonaisuuteen.
MTV 3: MTV3:n Jarkko Sipilä vuoden dekkarikirjailija
Yle Uutiset: Jarkko Sipilä on vuoden dekkarikirjalilija
Lue myös sukuseuran sivuilta Sukulaisia esittelyssä: Jarkko Sipilä
Lue lisää...
klo
23.11
0
kommenttia